24. lokakuuta 2011

Miten lukea ja miksi


Radiossa tai unessa kohtaat sävelmän, joka värähtelee samalla ominaistaajuudella kuin sydämesi.

Jääkiekkovalmentaja puolustelee suihkuun joutunutta suojattiaan: hän pelaa suurella tunteella. Valmentaja lisää: kiekko antaa katsojalle tunne-elämyksiä.

Tuo on totta. Ottelu on kertomus. Se on näytelmä. Katsoja haluaa sankareita, ihmisiä jollaisiin olisi aina halunnut tutustua. Katsoja haluaa konnia, joiden pää joutaisi pölkylle, mutta heidät vain poistetaan näyttämöltä.

Ennen filosofit olivat tietävinään, ettei eläimillä ole tunteita. Tällaisesta havainnosta riemuitsi mm. René Descartes. Nykyisin tiedämme, että tunteet ovat ihmisyyden eläimellinen puoli, eli aitoja ja varmoja verrattuna lepattavaan ajatteluumme, jossa ainakin toistaiseksi arvelemme olevamme eläimiä edellä.

Miettiessämme miten lukea saisimme ottaa oppia eläimistä. Niitten kieli ei taida olla yhtä kehittynyt kuin meidän. Siksi ne välittävät tietoa monimutkaisistakin asioista esimerkillä, eleillä, kuvioilla. Näitä voisi sanoa muodoiksi. Mehiläinen on muodon mestari. Jo aika kauan sitten selvitettiin, miten mehiläinen ilmoittaa laumalle ruokapaikan suunnan ja sijainnin. Se tanssii.

Kirjallisuudessa on jäljellä näitä muinaisen ajan piirteitä. Vaikka sanat olisivat oikein, sanoma ei mene aina perille. Ymmärretty eli luettu kirjailija tanssii tähtien kanssa. Hän osaa askeleet ja hänellä on kyky lisätä jotain omaa, jota voitaisiin sanoa tyyliksi, vaikka se on oikeastaan muodon hallintaa.

Toisin kuin opettajat en kehota enkä houkuttele teitä lukemaan mitään tiettyä kirjaa. Verkosta löytyy vähällä vaivalla hyvinkin arvovaltaisten tahojen (esim. UNESCO) siunauksin tehtyjä listoja kirjoista, jotka muka täytyy lukea. Listat poikkeavat toisistaan ja herättävät aina riitelynhaluni. Koska en ole ikinä tullut hullua hurskaammaksi John Miltonista mutta nautin suuresti Chaucerista, edellisen mukana olo ja jälkimmäisen puuttuminen suututtaa minua.

Opettajat väittävät, että kuka tahansa osaa lukea tai ainakin oppii lukemaan. Se ei ole totta. On paljon ihmisiä, joilla on parempaakin tekemistä ja vielä enemmän sellaisia, jotka ovat kyllä jotain lueksineet mutta tunteneet tyhmistyvänsä päivä päivältä.

Paremmilla punttisaleillakin tiedetään, että liikunta on syytä aloitettaa varovasti, jottei repisi paikkojaan. Mielen liikunnasta ei ole edes oppikirjaa. Se kuulkaa on sääli. Kyllä jonkun olisi pitänyt kirjoittaa, että jos kirja tuntuu yhdentekevältä, sen lukeminen kannattaa jättää sikseen. Aikuisille ihmisille ei tarvitse sanoa erikseen, että myös uiminen tai hiihtäminen tuntuu turhalta, jos ei osaa kunnolla uida tai hiihtää. Silti yhdeksän kymmenestä kirjasta voi jättää sikseen mitään menettämättä.

Entä se yksi? Mitä järkeä on ponnistella kaatamalla silmistään sisään tekstiä, joka tuntuu hankalalta. Niin – mitä järkeä on syödä hyvää ruokaa, kun pahastakin ruuasta saa mahansa täyteen? Mitä mieltä on matkailla Mauretaniaan, kun Keravakin on kiinnostava paikkakunta.

Se väite, että taide jalostaa tai kehittää, on pitkä vale. Jos se pitäisi paikkansa, minäkin olisin kehittynyt ihminen. En ole. Nuorempana olin nälkätaiteilija. Painoin 57 kiloa ja grammoja päälle, kun tulin armeijasta. Mutta olen oppinut jotain, ja nyt minun ei ole koskaan nälkä. Pääsin varsinaisesti vauhtiin Oulun kasarmien perunakellarissa. Kun vaihtoehto oli tuhannen miehen astioiden tiskaaminen, T.S. Eliotin runot ja Schopenhauerin omituiset ajatukset voittivat, ja palan painikkeeksi oli näkkileipää, joten jouduin myöhemminkin jauhamaan, kun opiskelin itselleni ammatteja.

Yliopistoissa joutuu opettelemaan kaikenlaista turhaa. Minulle vero- ja eläkelainlainsäädäntö oli tie kaunokirjallisuuteen. Kahdeksan tai kymmenen tunnin pänttäämisen jälkeen ruokaa, pieni lenkki ja Waltari tai Hemingway tai Camus käteen. Se oli kirjaimellisesti kuin olisi noussut viemäritöistä ja päässyt kirkkaaseen, välillä kirpaisevaan veteen.

Kun tämä on Kirkkonummen kirjaston iltojen avaus, ajattelin kysyä ensimmäiseksi, mitä mieltä olette Matti Yrjänä Joensuun kirjoista. Hän asui kauan Kirkkonummella ja uusin kirja loppuu Masalan kaupan paikkeille.

11 kommenttia:

  1. No joo ja jaa… ja vai niin ja vielä kerran. Tämä ei kai koske Suomea, siis tämä alla oleva...


    T. S. Eliot
    Poetry is not a turning of emotion, but an escape from emotion; it is not the expression of personality, but an escape from personality. A thought to Donne was an experience; it modified his sensibility. The only way of expressing emotion in the form of art is by finding an " objective correlative"; in other words, a set of objects, a situation, a chain of events, such that when the external facts, which must terminate in sensory experience, are given, the emotion is immediately evoked.

    The English don't know how to write criticism, and they don't know how to write poetry. They use literature as a means of expressing ideas and personal feelings, or they confuse it with something else, with social commentary, or mysticism, or philosophy.

    The present situation here has now become a scandal impossible to conceal from foreign nations: that literature is chiefly in the hands of persons who may be interested in almost anything else; that literature presents the appearance of a garden unmulched, untrimmed, unweeded, and choked by vegetation sprung only from the chance germination of the seed of last year's plants.

    W.J. Turner

    Talking with Soldiers

    The mind of the people is like mud, 
From which arise strange and beautiful things, 
But mud is none the less mud, 
Though it bear orchids and prophesying Kings, 
Dreams, trees, and water's bright bubblings. 

It has found form and colour and light, 
The cold glimmer of the ice-wrapped Poles; 
It has called a far-off glow Arcturus, 
And some pale weeds, lilies of the valley, 

It has imagined Virgil, Helen and Cassandra; 
The sack of Troy, and the weeping for Hector -- 
Rearing stark up 'mid all this beauty 
In the thick, dull neck of Ajax. 

There is a dark Pine in Lapland, 
And the great, figured Horn of the Reindeer 
Moving soundlessly across the snow, 
Is its twin brother, double-dreamed, 
In the mind of a far-off people. 

It is strange that a little mud 
Should echo with sounds, syllables, and letters, 
Should rise up and call a mountain Popocatapetl, 
And a green-leafed wood Oleander. 

These are the ghosts of invisible things; 
There is no Lapland, no Helen and no Hector, 
And the Reindeer is a darkening of the brain, 
And Oleander is but Oleander. 

Mary Magdalena and the vine Lachryma Christi, 
Were like ghosts up the ghost of Vesuvius, 
As I sat and drank wine with the soldiers, 
As I sat in the Inn on the Mountain, 
Watching the shadows in my mind. 

The mind of the people is like mud: 
Where are the imperishable things, 
The ghosts that flicker in the brain -- 
Silent women, orchids, and prophesying Kings, 
Dreams, trees, and water's bright babblings!

    Laitetaas nyt sitten perään yksi omakin:

    Minä näytän sinulle jotakin muuta
    kuin sen rikkinäisen kuvan minkä muistit
    herätessäsi,
    sen joka nousi eteesi
    kuiskiessasi kuolemattomuudesta
    kiillotetun valtaistuimesi vieressä,
    missä hymyillen
    olit joskus antanut lupauksen
    hengellä toimivasta autuudestasi
    - pitihän sinun tehdä jotakin asialle.
    Olemassaolon omituisuudelle,
    Mahdollisuuden vaihtelulle,
    Sielulle
    - kuolemalle,
    tulevaisuuden puutteelle.

    Minä näytän sinulle yksinkertaisimman olotilan
    missä kaikki ihanteet ovat helpoimmin tavoitettavissa.
    Asian ytimen.
    Nämä kasvot väkijoukossa:
    harmaassa kaupungissa,
    missä etsin hiljaisuutta,
    ja missä se vangitsi minut
    tähän.

    Minä näytän sinulle
    mihin kuolleiden kasvojen linjat piirtyvät,
    ja sen etten hämmästy koskaan sen suunnattoman
    ja harkitun yksitoikkoisuuden ja kaikinpuolisen
    keskeneräisyyden edessä, mitä hämärän kohtalomme
    varjo jatkuvasti koskettaa.

    Minä näytän sinulle inhon.

    VastaaPoista
  2. Tulen kuuntelemaan, ja muodostan mielipiteeni vasta sen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. On tuo Kirkkonnummen kirjasto sitten lapsellisen näköinen rakennus.

    VastaaPoista
  4. Minun mielestäni Matti Yrjänä Joensuu kirjoittaa ihan hyviä juonellisia tarinoita, joissa kehyskertomuksena on jotain rikollista toimintaa ja taustalla ihmisen kipuilua ihmisen osassaan.

    Olen lukenut niitä muutamia, enkä ole ihan vielä päättänyt olisiko syytä lukea kaikki. Ehkä luen vielä sen uusimman ja päätän sitten.

    Jääkiekko taas eroaa kirjallisuudesta siinä, että jääkiekossa on säännöt ja tuomarit, jotka määrittävät pelissä ilmenevän väkivallan laadun ja tason.

    On aivan naurettavaa pohdiskella mediassa vuodesta toiseen, miten jääkiekosta saisi karsittua tappelut, kun siihen riittäisi pari pientä sääntömuutosta ja tappelut loppuisivat kuin seinään.

    Tappeluja ei karsita, koska niitä ei haluta karsia.

    VastaaPoista
  5. Nimekkäässä seurassa olet, Jukka, huolehtimassa janoisen kansan lukuhalujen tyydyttäjänä:

    Helsingin Kirjamessuilla on tänä vuonna erityisen paljon arvovaltaisia esiintyjiä. Viron tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves avaa messut torstaina. Lauantaina messuilla esiintyvät Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen ja presidentti Martti Ahtisaari.

    Sunnuntaina presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen kokoontuvat paneelikeskusteluun.

    VastaaPoista
  6. Hassua. Minut taas juuri verolainlainsäädäntö toi virvoittavien vetten äärelle, kun nuoren aikuisuuteni olin ensin tutkinut Waltaria, Hemingwayta, Camus'ta ja vaikeampiselkoistakin tavaraa ympäröivästä yhteiskunnasta mitään tietämättä tai sitä vain kulttuurimaailman norsunluutornista sälekaihdinten läpi tarkkailleena.

    Ehkä kyse ei lopultakaan ole kirjallisuuden autuaaksitekevyydestä vaan siitä, että omia näköalojaan kannattaa laajentaa siitä, mitä ne nyt kenelläkin sattuvat ensisijaisen viiteryhmän vuoksi olemaan.

    VastaaPoista
  7. Minulle tuo kirjallisuuden kirkas, helmeilevä vesi on Kiven Seitsemän veljestä. Joudun viran puolesta lukemaan paljon pönttöpäistä, tyhjää tekstiä, joka tuntuu todella siltä kuin viemärissä rämpisi. Mutta Kivi saa taas hyvän maun suuhun.
    Mahtaako muilla Kemppisen lukijoilla olla jotain tiettyä yhtä kirjaa, joka saa taas auringon paistamaan?

    VastaaPoista
  8. Matti Yrjänä Joensuu? Olen varmaan useimmat lukenut mutta vanhemmiten se alakulo ... viimeinen jäi kesken ..? Isäni jätti lopulta lukemisen kokonaan. Ehkä minun käy samoin, katselen lasten touhuja. Nyt luen mieluimmin elämänkertoja tai päiväkirjoja.

    HannuHoo

    VastaaPoista
  9. Gogol ja sielut. Helmeilevää ja kirkasta joka sana.

    VastaaPoista
  10. Nythän on niin, että lukemista on (vain) kahta eri lajia: ulkoluku ja sisäluku.

    "Oppiaineita olivat tavaus, sisäluku, ulkoluku, veisuu ja kirjoitustaito, joka otettiin opetusohjelmaan vasta 1800 -luvun parina viimeisenä vuosikymmenenä".

    VastaaPoista
  11. "Mahtaako muilla Kemppisen lukijoilla olla jotain tiettyä yhtä kirjaa, joka saa taas auringon paistamaan?"

    On, useita. Ensimmäisenä tuli jostain syystä mieleen Olli Heikkosen Jakutian Aurinko. Raikastaa aina pään muulta tekstiltä.

    VastaaPoista