Useiden kertomusten mukaan Kannaksen suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa 1944 lasit helisivät Mikkelissä asti.
Huonoa kittiä.
”Poika se likkojen kammarin lasista nauloja irti nyppi. /
Tästä on menty ennenkin, ja tästä mennään nytki’.”
Laulu ajoittuu ja paikallistuu helposti. Pelkillä nupinauloilla kiinnitetty ikkunalasi lähes todistaa, että kysymys on maaseudusta, ajankohta on 1900-1930. Vuodenaika on kesä. Paremmissa paikoissa oli 1900 tuplat, jotka häiritsivät ikävästi sisään tunkeutumista. Kaupungeissa käytettiin ainakin kadun puolella puisia peite- tai kiinnityslistoja. Siis jos kittiä tai listoja olisi käytetty, naulat eivät olisi olleet noin vain nypittävissä.
Vasta saatuani käsiini Teppo Korhosen ja Jouko Eskelisen hiukan harrastelijamaisen mutta kunnioitettavan aineiston sisältävän kirjan ”Suomalainen ikkuna” sain vastauksen olemassaolon syvään ongelmaan – mitkä lasinvalmistustekniikat heijastuivat maassa vielä havaittaviin kahdeksanruutuisiin, kuusiruutuisiin ja kolmi- ja kaksiruutuisiin ikkunoihin. Yksiruutuisen ja lämpölasin tiedän kokemuksesta.
T-kirjaimen mallinen kolmiruutuinen on Venäjältä, kuten olin arvellut tietäväni. Maaseudulla käytettiin kuusiruutuista myös kuljetusongelman vuoksi. On helppo ymmärtää, että tuo kolmiruutuisen lasi ei kulje turvallisesti hevoskyydissä saati selässä. Siksikin sen käyttö rajoittui kauan kaupunkeihin.
Kuka voisi unohtaa ansaintalogiikan elokuvassa ”Chaplinin poika”. Pikkupoika (Jackie Coogan) heittelee ikkunoita rikki, ja kuin sattumalta kiertelevän lasinleikkaajan ammattia harjoittava Chaplin kurvaa kulman takaa paikalle kantamuksineen.
Arkkitehtuuri ja rakennuksen ulkonäkö eivät riipu siitä, mitä on juolahtanut suunnittelijan mieleen, vaan myös siitä, mitä tavara maksaa, ja etenkin siitä, mitä on ylimalkaan saatavissa. Ellei ole lasia, on käytettävä pahvia ja ellei ole pahvia, käytetään sian virtsarakkoa.
Loimuileva lasi oli kauan sitten ainoa, mitä kaupasta sai. En jaksanut kaivaa esiin lasiruutujen hintakehitystä, joka ehkä löytyisi Kansalliskirjaston pienpainatteiden hinnastoista.
Monien miespuolisten henkilöiden persoonallisuuden kehitykseen on vaikuttanut vahvasti lasien rikkominen. Polkupyörän sisärenkaan kierrätyskäytön loppupiste oli lapsuudessani stritsa eli ritsat. Viisivuotiaiden keskuudessa ei ollut mies eikä mikään, ellei ritsoja omistanut. Kuten kansainvälisten konfliktien historia kertoo, kilpavarustelu oli omiaan johtamaan maailmanpaloon, joka meillä päin aiheutui ulkorakennukset lasiruudun särkemisestä. Myöhemmiltä vuosilta eli 1970-luvulta muistan Savosta erään tuholaisen, joka käytti tuohon tarkoitukseen ilmakivääriä. Kilpavarustelu oli siis jo eskaloitunut.
Mainitsemani kirjan aihepiiriin eivät kuulu todella suuret keksinnöt, sekuriitti ja laminaatti. Puhekielessä ensin mainittu oli auton lasi, joka murskautuu lukemattomiksi ehkä vaarattomiksi palasiksi. Laminaatti on käytössä edelleen. Lasikerrosten välissä on muovikalvo. Ette muuten usko, miten paljon tuulilaseja meni vanhoina ”hyvinä” aikoina ennen kuin pikitiet tulivat laajemmin käyttöön. Kaskon kylkeen myönnettiin jopa tuulilasivakuutuksia.
Ikkunakirja tuotti myös yllätyksen. Omistamani talon ikkunat aukeavat ulospäin! En ollut koskaan eli lähes 40 vuoteen tullut kiinnittäneeksi asiaan huomiota. Mutta kirjoittajat ovat oikeassa. Pientaloissa ja omakotitaloissa suositaan sisään aukeavia karmeja.
Tuulen, tuulettamisen ja pesemisen kannalta edullinen sisään aukeava oli vaikea tekninen ongelma. Karmi ei tahtonut pitää vettä. Erittäin kiinnostava on sekin tieto, että ikkunamuotimme on saanut vahvoja vaikutteita Saksasta. Siellä puusepäntaidot olivat paremmat kuin meillä, mutta ennen kaikkea karmit ja pokat tehtiin tavallisesti tammesta. On se kestävyyden kannalta toista kuin mänty.
Vierailin hiljan yli satavuotiaassa kansakoulussa, jonka kaikki ikkunapokat olivat alkuperäisiä. Talon nykyinen omistaja oli ihmetellyt asiaa ja ottanut asiasta selvän.
VastaaPoistaPokat oli tehty koivupuusta, joka oli kaadettu talvella tietyssä kuun vaiheessa. Tällainen koivupuu ei perimätiedon mukaan lahoa eikä happane, vaikka maali hilseilisi pois.
Ikkunoiden lasit olivat aaltoilevaa mallia ja aivan yhtä läpinäkyvät kuin asennusaikanaan.
Ja nyt täytyy hommata se "Suomalainen ikkuna" luettavaksi. Pitää tki tarkistaa, onko koivupuun tammen kaltainen kestävyys siellä mainittu.
Ei mitenkään yllättävästi naapurikulttuurin vaikutukset näkyvät myös sanastossa. Ikkuna, myös tietokoneessa, on venäjäksi akkuna(окно), näyteikkuna vitriina (витрина)
VastaaPoistaNiin.
VastaaPoistaKotitalossani Latovainiossa oli lasiveranta. Sen pieniruutuiset ikkunalasit olivat piikeillä ja kitillä kiinni.
Kitti oli rapissut mutta ne kannattomat piikit olisi ollut hellpo irroittaa sivuleikkureilla tai muilla pihdeillä.
Humeetiini punkee nyt holja etiäinen jostakin ohjelmasta. Siinä tuo perinnerakentamisen professori esitteli perinteisen lasikitin tekoa. Kittiin sekoitettiin varsin viljalti myös pippuria. -Näin linnut eivät noki tuota syödäkseen.
Tuulilasivakuutuksia myönnetään jopa nykyäänkin. Irtonaisia esineitä lentelee teillämme vieläkin.
VastaaPoistaKerran semmoinen sinkoutui ajamani 2CV6:n lasiin. Lasiliikkeessä otettiin mitat ja suorasta lasilevystä leikattiin pala ja pistettiin paikalleen. Ei kallis.
Saman PSA-konsernin (ei pidä sekoittaa eturauhasasioihin) nykyisten tuotteiden tuulilasit ja lasikatot ovat vähän kalliimpia. Vakuutus maksaa kai noin parikymppiä vuodessa.
Testaan kommentoinnin toimivuutta.
VastaaPoistaKuulemma tuulilasit ovat taas alkaneet paukkua ja lasivakuutuksiakin saa.
VastaaPoistaJotkut väittävät, että muutos aiheutuu autojen painojen alentamispyrkimyksistä: tuulilasista tehdään entistä ohuempi eli kevyempi ja siten myös heikompi.
Kemppinen tekee vähän yksioikoisen päätelmän, että kun laulussa kammarin lasista nypitään nauloja, niin siinä on silloin luotettavasti kerrottu, miten laulun aikaan ikkunoita lasitettiin. Muistutettakoon mieleen, että laulun aikoihin, niin kuin myöhemminkin, lasitus tehtiin niin, että ensin lasi kiinnitettiin hyvin pienillä listanauloilla – tuskinpa nupinauloilla, joissa on kovin kookas kanta – puitteeseen ja sen jälkeen vedeltiin kittiä päälle. Kitti tuppasi ajan oloon rapistumaan ja oikein vanhoissa ikkunoissa sitä ei enää ollut lainkaan, mutta naulat kyllä vielä. Niitä pois nyppimällä sai lasin irti ja pääsi sitten vaikka likkojen kammariin.
VastaaPoistaSata vuotta täytti meidänkin talomme tänä vuonna, ja ikkunat ovat alkuperäisiä. 12 T-mallista, kolmiruutuista venäläisikkunaa, tuplineen yhteensä ruutuja siis 64, ynnä lukuisat muun muotoiset. Puitteet oli koottu tapeilla. 25 vuotta sitten purin pokat palikoiksi, höyläsin huonommalla sähköhöylälläni niistä maalit pois, kokosin uusilla tapeilla ja kunnostetuilla kulmaraudoilla, lasitin alkuperäisillä, loimuilevilla, puhalletuilla laseilla. Säästöäkin: uusi lasiruutu maksoi tuolloin yhtä paljon kuin LP-levy. Puu on tervan hajuista männyn sydänpuuta, ja vain muutama alapuite kaipasi paikkausta. Kittiä kanssa, ja alkava vuosisata otetaan komeasti vastaan.
VastaaPoistaMuuten, tämä tuleva niksinööri teki 50-luvulla tehoritsan: kumeiksi separaattorin tiivisterengasta.
Järvisen suksitehdas käytti aikoinaan vain rasiin kaadettua koivua suksiinsa. Syntyi myös kestävintä viilua.
VastaaPoistaUseissa 50-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa käytettiin rasiin kaadettua koivua ikkunakarmeissa. Eipä taida lahoa vieläkään näistä karmeista löytyä.
Ja jos omasta metsästä kaataa polttopuita, on luonnollista kataa rasiin, jotta talveksi ehtii saada kuivaa koivuhalkoa.
Lainaus Wikistä: "Puun kaataminen rasiin eli irrottaminen kannosta, jättäminen karsimatta oksineen ja lehtineen haihduttaa valtaosan puun kosteudesta lehtien kautta. Erityisesti lehtipuita, koivu ja haapa. Lehtien puhkeamisen aikaan kaadetaan ja annetaan olla kunnes lehdet kokonaan puhjenneet. Tai loppukesästä ja annetaan olla kunnes lehdet kuivuvat oksiin tai pakkaset alkaa. Elokuun kahden viimeisen viikon aikana kaadetut tai Etelä- ja Keski-Suomessa syyskuun alkupuolella kaadetut eivät saa niinkään värivikoja. Jos kaato tehdään tämän ajankohdan jälkeen puut eivät enää juurikaan kuivu. Valkoista kuusta saadaan kun elokuussa rasiin kaadetaan."
Ikkunan ja akkunan käyttö vastaa kai vastaa ja vihtaa - edellinen idässä, toinen lännessä.
VastaaPoistaPohjanmaalla syntyneenä ja Kainuussa kasvaneena kielikorvani ei oikein erota noita toisistaan, korkeintaan hämärästi niin, että akkunassa ainakin on lasit. Ikkunassa niitä ei välttämättä ole - ikkuna se on räppänäkin.
Venäläistä perua molemmat tietysti, niin kuin kuulemma Tulenkantajien taisteluhuutokin "Ikkunat auki Eurooppaan". Olen lukenut, että se olisi lainattu Pietarista, jolla oli sama tehtävä äiti-Venäjällä.
Olen joskus lukenut jostain totena, että lasi on "nestettä". Vanhimmat ikkunalasit ovat alhaalta paksumpia kuin ylhäältä, eli vuosisatojen saatossa ne ovat ikään kuin valuneet alaspäin...
VastaaPoistaMHI
Paras käytäntö on usein ilmiselvä, mutta vaatii kiteytyäkseen kuitenkin tiedon, joko kokemuksellisen tai opitun. Ulospäin aukeava ikkuna on loistava esimerkki siitä ja sen kosteutta estävästä rakenteesta. Mitä kovenpi sade ja viima, sitä tiiviimmin se painuu kiinni.
VastaaPoistaVähän kärjistäen vaikuttaa siltä että rakentamisessa käytetään yhteikunnallisesti kyväksyttyä ansaintalogiikkaa Chaplinin tapaan. Energiansäästätavoitteiden vuoksi vaaditaan yhä tiiviimpiä taloja joita suunnittelemassa ja rakentamassa on yhä ohuemman ja hataramman rakennusperinteen omaavat henkilöt. Joku rakennusasiantuntija arvioi että uudet matalaenergiatalot ovat 90 % kosteuseristämisen suhteen "susia".
Korjausrakentaminen on jatkossakin erittäin hyvä bisnes.
Tämä liittyy teemaan "akkunat ja ovet auki monikulttuuriin".
VastaaPoistaTunnettu suomalainen kurdi Husein Muhamed lyttää Tervon kirjan, koska sen asiatiedot ovat kuulemma perseellään. No, yllättävintä on silti se, mitä hän sanoo kurdikansasta:
Husein M: "Kurdien ainoa selvästi heitä naapurikansoistaan erottava tekijä on heidän kielensä, joka muistuttaa yhtä vähän arabiaa ja turkkia kuin suomi venäjää ja ruotsia."
Että mitä...?
Jos kieli on ainoa erottava tekijä, niin mitä on tämä valtava meuhkaus itsenäisyydestä ja omasta valtiosta?
Suomessakin, rasismin, fasismin ja natsismin vuosisataisessa kehdossa, meillä on kaksi virallista kieltä ja muitakin tuemme itsemme kipeiksi.
Mutta kurdien tapauksessako monikulttuurisuus ja värikäs yhdessäelo ei olekaan mikään tavoiteltava olotila?
Miksei?
Jos tämä kaikki kurdimekastus on pelkän kielen takia, niin millainen mekastus syntyy, kun erot ovat myös etnisiä, uskonnollisia ja kulttuurillisia?
(Vastaukseksi riittää toki hyvin se tavallinen, että Tapsa on homo.)
Ad Omnia: - m.t.:"Ruotslaisen Arvid Henströmin "Maatalousrakennusoppaan" (1869) mukaan lasituskitti valmisteettiin sekoitamalla pellavaöljyvernissaan yksi osa lyijyvalkoista ja yksi osa liitua. Mikäli liidun osuus oli suurempi, pyrki kitti halkeilemaan. Vanhimpien säilyneiden kitattujen ikkunoiden kitti onkin edelleen kovaa ja kestävää... Hartsin varoitettiin haurastuttavan kittiä,kun taas pieni loraus tärpättiä teki sen joustavakkamsksi..."
VastaaPoistaKirjassa ei mainita itse 1949 havaitsemaani ainesosaa, jonka mukaan kittaamisen jälkeen nautittiin liraus Vakkuna-viinaa ja irvistämisen jälkeen toinen, perinpohjjaisempi loraus.
Tapsa:
VastaaPoistaTämä Husein Muhamed on joku tuomari, joten ei kait juttuihin ole luottamista, koska:
Leitzinger, Antero
Kurdistan
Helsinki : Ulkomaalaisvirasto, 1999
Ulkomaalaisviraston julkaisuja
"Kurdit jakautuvat lukuisiin heimoihin, puhuvat eri murteita ja kuuluvat eri uskontokuntiin tai uskonnollisin alaryhmiin. Myös sulautumista ympäröiviin kansallisuuksiin on tapahtunut huomattavasti ja sitä on aikojen kuluessa voimallisesti edistetty kaikkien alueen hallitusten toimesta. Kansallinen identiteetti sen sijaan on varsin moderni ja monilta osin vasta muotoutumassa.
Kurdit ovat jääneet historiallisena aikana kolmen voimakkaan kansakunnan (persialaiset, arabit ja turkkilaiset) puristuksiin, minkä vuoksi heidän oma historiansa tunnetaan huonosti. Myös kurdit itse tietävät taustastaan sen verran vähän, että myyttejä on ollut helppo luoda poliittisten tarkoitusperien mukaisesti."
Tervon asiaa käsittelevä kirja on tosin lapsellisuudessaan ja typeryydessään musertava.
Mepä penskoina tehtiin ritsatykki. Valmistettiin puusta (saha & kirves) Y-muotoinen parimetrinen jötikkä joka kiilattiin (lapio, kanki) maahan. Kumina käytettiin polkupyörän yhteen solmittuja sisäkumeja. Siitä tuli aika jäykkä, 3-4 pikkukersaa sai tosissaan vetää "liikkuvat taakse"... mutta kyllä musatkin (1-2 kg) lensivät komeasti kuusiaidan yli naapurin puolelle. Ammuttiin sellaisia kaarilaukauksia. Ja aina välillä peltikatto kolisi. Mutta äkkiä meidän täytyi maastoutua kun kuulu karmee karjaisu "KUKA PERKELE..."
VastaaPoistaLasin kiinnittämiseen käytetyt naulat ovat kanssa oma sorttinsa - kyseessähän on lähinnä karkaistu rautalanka, jossa on määrävälein pokkauksia. Langan pää hakataan puuhun ja pokkauksen kohdalta taitetaan lanka poikki. Tällöin ei tarvitse lyödä niin likeltä lasia, eikä ihmetellä missä pieniä nauloja säilyttää. Nupit taas on tarkoitettu pahvin tai kankaan kiinnitykseen puuhun, lähinnä ennen nitojan käyttöönottoa verhoilutöissä tai vaikka taulun kankaan pingotuksessa.
VastaaPoistaAW
Ad Omnia: - teemasta ritsat voisi mainita onnistuneena viranomaistoimena tiettävästi hengenvaarallistejn välineiden saaminen pois myynnistä 10 - 15 vuotta sitten. Aine oli kumin tapaista ja otetta varten oli haarukka.
VastaaPoistaMuistan siltä ajalta, kun harrastin tässä pellolla jousiammuntaa, että kilpajousella nuoli meni kevyesti laudasta läpi ja lankkuun upposi ainakin tuuman - mekaanisella laitteella saa pelkkää lihasvoimaa käyttäen syntymään hurjia laitteita. Taljajousta en ole itse kokeillut.
.
VastaaPoistaEri puulajit ja niiden käyttö. Siinä olisi loistava tulevan blogin aihe.
VastaaPoista