Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
19. tammikuuta 2010
Mielen juolahtama
En vertaa tätä psykoterapiaan. Mutta asioita pulpahtaa menneisyydestä mieleen kuin metaanikuplia.
Olen käsitykseni mukaan tässäkin blogissa toistellut maailman muuttumista ja tähdentänyt esimerkiksi sitä, että kuulin ensimmäisen kerran sinfonian levyltä noin 14-vuotiaana. Teos oli Sibeliuksen toinen sinfonia ja levymerkki Concert Hall; orkesteri oli sanoin kuvaamaton, luulen. Ensimmäisen elävän orkesteriesityksen kuulin seuraavana vuonna Vaasassa. Minuun teki voimakkaan vaikutuksen, että joku täti putosi tuoliltaan finaalin huipennuksessa. Tuoli meni rikki, täti ei. Vaasan kaupunginorkesteria johti Eino Haipus.
Kesken askeleen huomasin olevani väärässä kuin apina.
Kotiin tultuani selailin Spotifystä elokuvamusiikkia, ja kylläpä sitä oli. En ollut todellakaan tullut koskaan ajatelleeksi, että olin kuunnellut elokuvamusiikkia 2-vuotiaasta 18-vuotiaaksi ainakin kahdesti viikossa, ja usein ja syystä mainitussa Elokuvateatteri Kolmiossa oli ajan tasoa ajatellen erinomaiset äänentoistolaitteet.
Tästä löytyi heti sen selitys, miksi erinäiset vanhat suomalaiset laulelmat ovat läheisiä ja rakkaita ja osaan ne edelleen ulkoa: Kulkurin valssi, Kulkurin masurkka, Tytön huivi ja ylimpänä ja huikeimpana Rovaniemen markkinoilla.
Silloin 1950-luvulla tehtiin elokuvia vähän joka rallista, tyyppiä ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”, ja lisäksi oli varhaisia kavalkadeja tyyppiä ”Kipparikvartetti”.
Amerikkalaiset superhitit tulivat tietenkin kerralla tutuiksi, tyyppiä ”Kenpä tietäis sen” (Que sera, sera).
Louis Armstrong ei sittenkään ollut yhden Juhon omistaman EP-levyn varassa. Olin katsonut varmaan kolme kertaa ihastuksesta mykkänä elokuvan ”Skandaallihäät”, jossa esiintyivät Bing Crosby, Frank Sinatra, Grace Kelly – ja Louis Armstrong. Vasta nyt muistan, että tuossa elokuvassa oli muun muassa ”Now you has jazz”. ”Jazz on a Summer’s Day” meni Kauhavalla ennen kuin lähdin sieltä.
Nyt muistan aivan elävästi Elviksen ”Jailhouse rockin” ja muistan senkin, että äitini tilasi minulle ystävällisesti Helsingistä pianonuotin Elviksen toiseenkin hyvin samanlaiseen biisiin ”King Creole”.
Sikäli kuin omat näpit eivät riittäneet, yksi Aution poika osasi soittaa lehdeltä hyvin, ja soitti.
Tutkimukset ovat kesken – olen mielestäni nähnyt elokuvia ainakin Schubertista ja jotain, missä oli paljon kamarimusiikkia.
Musikaaleja oli runsaasti. Tässä on tausta suuresti ihailemaani lauluun ”Ol’ man River” – amerikkalainen ”Volgan lautturit”. Elokuva oli ”Teatterilaiva” (Showboat). Nyt totean Imdb:stä, että ”Annie mestariampuja” tehtiin ensin elokuvaksi ja vasta sitten näyttämölle.
Se on nyt siinä ja siinä, ettei kirjoita itse puhtaaksi elokuvateatterin varauskirjoja. Nehän ovat äidilläni hyllyssä vuodesta 1941 vuoteen 1964 – esitetyt filmit päivä päivältä. Sen olen katsonut ja muistan itsekin, että myös fiksumpia ja harvinaisempia elokuvia esitettiin. Taustavaikuttajana oli varmaan varuskunta. Ilmasotakoululla oli jatkuvasti kymmeniä, ehkä pari sataa ylioppilaspoikaa eri puolilta maata. Me paikkakuntalaiset pyrimme pitämään huolen siitä, ettei heillä ollut iltalomilla absoluuttisesti muuta tekemistä kuin käydä elokuvissa. (Varuskunnassa oli omakin teatteri, mutta me saimme tietenkin filmit uudempina).
Sellainenkin elokuva juolahti mieleen, joka tuotti pettymyksen. Kuvittelin että ”Kuolematon Caruso” olisi jokin ennennäkemätön Villin lännen rautanyrkki, mutta elokuvassa kerrottiinkin jostain tyhmästä laulajasta, pääosassa ”laulava lihapulla”, Mario Lanza, joka lienee ollut erittäin suosittu, koska muistan ainakin viisi tai seitsemän hänen filmiään (Ylioppilasprinssi, Oi saavu jälleen Roomaan…).
Kuuntelin tätä kirjoitusta varten Spotifystä joitan Lanzan esityksiä. Muistin väärin. Hänhän lauloi todella hienosti! Pitäisi varmaan myös määrätä ”Ylioppilasprinssin” ”Gaudeamus igitur” pakolliseksi tohtoriopintoihin.
Varsinainen vihkimys toisenlaiseen musiikkiin oli Premingerin ”Carmen Jones” eli Carmen melkein sellaisenaan. Nyt kun se on DVD:llä käy kyllä ilmi, ettei Harry Belafonten oma laulu oikein sopinut oopperaääniin, joita filmissä on.
Varhaisen ajan suursuosikki oli Silvana Manganon ”Anna”, joka on YouTubessa nimellä Anna’s bayon, ja ”Musta Orfeus”, joka edelleen elokuvana ja musiikkina tuntuu suurenmoiselta.
Mutta: omalaatuisuudessa ykkönen on mielessäni Morricone, spagetiwesternien säveltäjä, ja kaikkien aikojen elokuvamusiikin ykkönen aivan ylivoimaisesti Nino Rota. Lienee viisainta tunnustaa, että mielessäni hän oli Fellinin säveltäjä; en muistanut heti ”Kummisetää” enkä ”Tiikerikissaa”.
Tiedätkö, että kaltaisesi tuhansien elokuvien pohjalainen poika on päättänyt elämänsä omistamansa teatterin yleisöaulaan viime viikolla? Sympaattinen, älykäs, hieno mies ja...
VastaaPoistaeikun kiikkuun? Mikä meissä tai tässä ajassa saa miehen näin tekemään? Vaikka kuinka olisi kuvia katsellut, ei elämä silti kanna!
Pahalla murheen mielellä, anteeksi.
pekka s-to.
Aivaan totta! Välillä on ollut mielessäni väärä kuvitelma "olemassa olosta", mutta näinhän se on, että "kuvitellaan"..?
VastaaPoistaErkki K. Laakso
Alavus
http://erkkikalevilaakso.Blogspot.com/
Ensimmäinen ostamani LP oli (myös) Karajanin johtama Sibeliuksen 2. Sinfonia. Toinen oli Bartokiin orkesterikonsertto.
VastaaPoistaNiin kai se on kun puoli pitää valita joko Fellini-Rota tai Leone-Morricone.
VastaaPoistaLeone-Morriconen Once Upon a Time in America, kyllä pesee Kummisedän musiikillla ja tarinalla.
Pulpahtaa ja suoristuu akateemiseksi:
VastaaPoistaKumpi on oikeampi akateemisuus; rajata kunnolla tai jättää varmuuden
vuoksi rajaamatta, eli kummasta voi ihmiskunta etsiä jotain uutta horisonttia ja mikä näistä väittämistavoista/tyyleistä täyttää meidän nivaskat aina Sitran kehitysyksiköstä soveltavan kasvatustieteen ensimmäiselle luokalle:
1. Bereiterin (2002, 55–58) mukaan konstruktivismi ei pysty selittämään, miten tieto voi olla yh-
tä aikaa sekä ihmisen mielessä että sosiaalisesti jaetun toiminnan kohteena.
vai
2. Opettajaharjoittelu on täynnä aktiivisen oppimisen elementtejä kuten
ongelmanratkaisua, itsenäistä tiedon tuottamista ja vastuun kantamista. Opiskelijat ovat kiittäneet mahdollisuutta kokeilla ja etsiä turvallisessa ympäristössä, joten harjoitteluja pidetäänkin koko opiskelurupeaman tärkeimpinä oppimistilanteina. (Niemi 1995, 40; 1999a, 72.)
Mutta jos on rigidi ja epäluuloinen ja epävarma proffa, niin varmasti kakkonen pääsee aina helpommin läpi: kun puhuu jotain sellaista, joka kuuluu kuorolauluun niin on ikäänkuin TIETÄVÄ miten asioiden tulee olla.
..
(kukaan ei silti yleensä kysy, no: miten sinä ratkaiset ongelmat ja miten sinä edes määrittelet ongelmat ja miten niin etsiä ja miten niin turvallisia ja miten niin harjoitella, sehän on koulukonseptin koko idea.
Elämän takia harjoittelua.
Tuttua nostalgiaa.Varmaan koko Kauhavan se ikäpolvi kuittaa tekstisi.Sellainen kulttuuripohja syntyi meihin ja sitä ei mielen pohjalta voi pois pyyhkiä.
VastaaPoistaJokainen uusi esitys piti käydä katsomassa.
Halusin kännykkäni tervehdysviestiksi tuon Que sera, sera:n ja kilautin kaverille, joka on tehnyt väittärin Napolin kansasta.
VastaaPoistaOikeasti se menee che sará, sará. Eikä se silloinkaan ole ihan napolia. Kuulemma.
Taisinkin jo mainostaa, että minulla on kolme kavereiden joulusta poikkeavaa joulumusiikkiperinnettä: Mario Lanzan joululevy (Joy To the World ei konsanaan kajahda yhtä hienosti, ääni kuin messinkitorvi, on Spotifysss), Brittenin Ceremony of Carols (suosikkiani Westminsterin katedraalin poikakuoron levyä, Hyperion, ei Spotifysssa ole, useampia muita hyviä versioita kylläkin) ja John Eliot Gardinerin As I Remember. Tavanomaiset suosikit jätän ensi jouluksi omaan blogiin
VastaaPoistaMorricone ja Rota esiteltiin viime vuonna Yle Radio Ykkösen Elokuvasäveltäjät-sarjassa. Sääli, ettei ssrjaa ole kuultavissa Elävässä arkistossakaan.
Minullakin musiikki on usein juuri elokuva- ja mainosmusiikkia. Tällä hetkellä menen heikoksi taikinaksi jos kuulen sen Bubbleroom-vaatemainoksen, vaikka onkin teineille tehty. Tai ehkä juuri siksi kun niin viehkeästi tanssii ja pyörii..
VastaaPoistaDoing, doing, doing, doing....
VastaaPoistaKansallissuomalainen munniharppu hakkaa jonkin aikaa neljäsosia ja sitten alkaa hieno vihellyssoolo; rumpujen ja kitaran odottaessa vuoroaan.
Sergio Leonen Vain muutaman dollarin tähden on lännenelokuvien aatelia ja sen musiikki yksinkertaisesti loistavaa.
One Upon Time in America: Leone kuulemma soitti kuvauksissa Morriconen elokuvaan säveltämää musiikkia kaiuttimista, jotta näyttelijät pääsisivät tunnelmaan.
VastaaPoistaYllätys: elokuvamaisen musiikki-kitchin moderni klassikko, Sinfonia Lahden ja Osmo Vänskän "Suomalainen virsi"-levysarjan kolmas osa on Spotifyssa
VastaaPoistahttp://open.spotify.com/track/4YZujhdeLTKYk5clJg8ji5
tai viahtoehtoisessa muoodossa
spotify:track:4YZujhdeLTKYk5clJg8ji5
Mentiin katsomaan elokuvaa "Rakasta tai tuhoudu", kielletty alle 18 tai 15 (jonka alle me oltiin ystävättäreni kanssa). Koko leffa meni pilalle, kun piti kaiken aikaa odottaa henkeä pidätellen sitä rohkeaa kohtausta. Jota ei tullut. Kumma, kun tuon muistaa aina.
VastaaPoistaJoten, J.K. , elokuvaelämä on paljon vaikka mitä; ei voi opiskelemalla oppia.
Mutta hattu sinulla - uskoisin - on siinäkin.
pekka s-to:
VastaaPoistaMikä meissä tai tässä ajassa saa miehen näin tekemään?
Jokin muutos, näyttäisi, eksistenssikokemuksessamme - ilmeisesti ko. tapauksessa paikkaan ja tapaankin liittyi jokin symbolinen viesti?
Muuten melkein suosittelen kirjoittamaan varovasti vars. ihmisistä joita ei ole koskaan tavannut irl, ja/tai tietää heidät vain just julkisuuden kautta.
Vähä on niitä paavoväyrysiä jotka elävässä elämässä kohdatessa ovat onnistuneet antamaan itsestään kahta kauheamman kuvan.
Ad -rh
VastaaPoistaTunsin oikein hyvin. Hän, sydämen teatteri-, elokuva- ja äänenmies oli työtoveri ja ystävä.
Tietojeni mukaan Hänen leffateatterinsa pyörivät Pohjanmaalla suht tyydyttävästi.
Toki kiikkupaikan valinnallakin jotain symboolisesti viestitään...
pekka s-to.