Silmitellen

Välillä on hauska julkaista ensin kirjoituksen toinen osa ja sitten ensimmäinen.

Matti Suurpään uuteen ja hienoon kirjaan ”Kuljin missä kuljin” palaan – tuttu mies, niin paljon yhteisiä ystäviä ja kokemuksiakin, vuodesta 1964.

Matti kumminkin kuvaillessaan kaupungilla toljailua, josta hänkin käyttää klingahtavaa nimitystä ”flaneeraus”, mainitsee Baudelairen esimerkin: paperikaupat, antikvariaatit.

Vieraassa kaupungissa kannattaa viivähtää paperikaupoissa ja antikvariaateissa, ja omassa ja tutussa sitä suuremmalla syyllä.

Viimeiset paperikauppani ovat Annankadulla ja Kampinkadulla. Toivon jatkuvasti, että esimerkiksi Hämäläisosakunta hankkii oman katunsa nimen takaisin; nyt sillä on jonkun presidentin nimi.

Annankadulla on sellainen henki, että muitta mutkitta voisi ostaa viisi arkkia konseptipaperia. Edellinen sukupolvi tai omistaja on kyllä jo poissa tiskin takaa. Kampinkadun liike on siitä erikoinen, että sieltä ihan oikeasti löytää ihmeellisiä tarvikkeita. Uskon että he hankkisivat jopa Rex Rotary –monistuskoneen vahaksia, jos heihin oikein vetoaisi.

Antikvariaateissa ei ole vieläkään mitään moittimista. Uudenmaankadun Gordin ja kauppakäytävän Härkösen sedän kauppa ovat muistoja historiani hämärästä, mutta siitä ei ole kovin monta vuotta, kun nojaili vanhan Radiotalon vieressä Kasarmintorin kulmilla Pohjoismaisessa Antikvariaatissa, jossa arvovieraat pääsivät kellariin tutustumaan arvokkaisiin niteisiin.

Omistajatar oli tullut tehtäväänsä ennen talvisotaa. Hänen kanssaan oli sopivaa puhua sekaisin suomea ja ruotsia, kuten monissa muissakin Helsingin mielenkiintoisissa paikoissa. Tämä käsitykseni mukaa Suomen ainoa virallinen antikvariaatti (samaa luokkaa kuin Birger Jarlsgatanilla Tukholmassa ja se mielenkiintoinen yritys Kööpenhaminassa, joka antikvariaattitoimen ohella oli muun muassa Kierkegaardin alkuperäinen kustantaja Reitzels).

Baudelairen jälkeen Walter Benjamin ja George Simmel äänestivät gallerioita eli kauppakäytäviä. Juuri niitä olen itsekin harrastanut, varsinkin jos niiden varrella on kirja- tai paperikauppoja.

Kukaties Tapiolan keskusta on onnistunut kokonaisuus. Kaksi kirjakauppaa, kaksi aikailuun kutsuvaa espressopaikkaa ja lisäksi myymälöitä, joista voi tehdä hyödyllisiä ostoksia.

Crema espresson päällä on kaksi kelloliikettä ja yksi kamerakauppa. Kelloliikkeitten ja kamerakauppojen näyteikkunoiden tutkiminen on mitä otollisinta puuhaa, varsinkin jos palkka juoksee ja toiset odottavat.

Kirjoittamiselle otollisimpia paikkoja ovat sellaiset kuin Sampokujan kahvila (pahvimukit). Kirjoittajan ensimmäinen tehtävä kun on unohtaa itsensä ja luulotellut ogelmansa.

Seurassa on niin helppo olla yksin mutta ei yksinäinen.

Joskus vakoile ihmisten sijasta esineitä ja elottomia kohteita. Muistan edelleen puisein – loimukoivuisen – 2. ja 3. luokan junanvaunun oven, jonka siihenastiset vaiheet kuvittelin ja tulevaisuuden arvioin.

Kyllä se koskee myös puuta, että henki nousee taivaalle!

= = =

Ylimäärä: kauan sitten myös Suomessa tunnettiin eksoottinen laulajatar Yma Sumac, jonka nimi ei ole todellisuudessa Amy Camus. Hän oli tunnettu yli neljän oktaavin äänialastaan. You Tubesta löytyy pari kuuntelemisen arvoista erikoisuutta.

Hän näyttää kuolleen korkeassa iässä muutamia viikkoja sitten.