Pitkänomainen kakku

Harmittelen että joudun kirjoittamaan asiallisista asioista olemattomin tiedoin. Markkinaoikeuden ratkaisu Stockmannin ja konkurssiin vaipuneen Stellan konditorian kakkuriidasta ei ole vielä verkossa.

Kyllä. Kerään systemaattisesti ja luen KKO:n, tekijänoikeusneuvoston ja eräiden muiden elinten ratkaisut ja luulen seuraavani hovioikeuksien ja markkinaoikeuden tuomioita. Hiukan puuskittaisesti käy läpi ylimpien oikeusasteiden ratkaisut Pohjoismaista, Saksasta, Benelux-maista, Ranskasta, Englannista ja Yhdysvalloista. Ja EY:n tuomioistuimista.

Siis päivän kirjoituksen ainoa todellinen asia pitkänomaisesta Ellen Svinhufvudin kakusta.

Älkää luulko että kakku voisi olla oikeudellisesti suojattu, vaikka olisi miten ihmeellinen. Vanha sääntö pätee – reseptit eivät ole ainakaan ruuaksi toteutettuina suojattuja teoksia ja keittokirjoja kirjoittavat saavat napsia ruuanvalmistusohjeita jokseenkin vapaasti kaikkialta.

Jos ihmettelette, miettikää vastakohtaa. Valvonta olisi mahdotonta ja oikeudellinen suoja ei edistäisi juuri ketään.

Tulkintani mukaan kakkujutun oikeuspaikka (markkinaoikeus) osoittaa jo sen, että kielto annettiin ja uhkasakko määrättiin menettelystä ja tuossa sopimattomaksi tuomitussa menettelyssä oli tulkintani mukaan keskeistä se, että Stockmann oli ensin – luullakseni hyvinkin kauan – ostanut myyntiin nämä kakut Stellalta. Sitten se oli jossain vaiheessa ryhtynyt itse valmistamaan samanlaisia kakkuja toisella nimellä ja myymään niitä.

Sitä en tiedä, lopettiko Stockmann kakkujen tilaamisen Stellalta.

Katukielellä ilmaistua Stockmannin menettely oli niin härski välistäveto eli ohari, ettei sellaista totta puhuen odottaisi maineestaan väitteen mukaan aralta tavarataloyritykseltä.

Oman tulkintani mukaan tavaratalo voisi ilman muuta valmistaa sivullisen kanssa kilpailevaa kakkua, leivosta tai muuta pöperrystä.

Pääsääntö on niin vahva. Tuotejäljittely on sallittua, ellei se ole lain selvän sanan mukaan yksittäisessä tilanteessa kiellettyä. Vanhentuneen kielenkäytön tarkoittama ”orjallinen jäljittely” ja sitäkin vanhemman kielenkäytön tarkoittama ”norkkiminen” (schmarotzen) ovat sallittuja.
Kun kilpailun esteiden poistaminen on Euroopan yhteisöjen ja unionin aikana noussut entistä verrattomasti tärkeämpään asemaan, tuotejäljittelytilanteet ovat ja niiden tulee olla harvinaisia.

Ehkä ei tarvitsisi mainita, että tavaramerkki on suuri poikkeus – merkkiä ei saa jäljitellä mutta merkkiä kantavaa tuotetta saa. Esimerkki: sitä mukaan kuin jokin ihme Omega tai Philip Patek kehittää järkyttäviä rannekelloja, ihan samat taulut ja ilmeet tulevat japanilaisten ja Swatchin halpakelloihin. – Sallittua. Rolexin näköisen kellon saa tehdä – jos nyt kuka siitä housunsa kastelee – kunhan ei käytä Rolexin nimeä tai logoa eli tavaramerkkiä.

Tänään saatavilla olevan tiedon perusteella ole iloinen markkinaoikeuden päätöksestä. Liikemiehet valehtelevat, että sota on julmaa ja ratsuväki raakaa. Todellisuudessa elinkeinotoiminnassa ja liikekilpailussa ei saa tehdä kaikkea, mikä juolahtaa mieleen.

Kun sitä viimeksi erikseen kysyttiin, sanon vielä päivän teemaan liittymättä, että Euroopassa tavaramerkin painaminen asialliseen yhteyteen – esimerkiksi sanomalehtiuutiseen tai satiiriseen kuvaan – ei edellytä merkinhaltijan lupaa eikä yhteydenottoa häneen.

Yhdysvalloissa on lakeja, joiden mukaan tavaramerkin yhteydessä oli aina mainittava, että kysymyksessä on rekisteröity tavaramerkki, tai käytettävä erikoismerkkiä. Euroopassa ei ole näin, ja kussakin maassa noudatetaan maan omaa lakia.

Jos siis minä kirjoita tavaramerkeistä, saan poimia verkosta erilaisia kuvia ja luetella merkkejä lupia kyselemättä. Samoin teki Y.J. Hakulinen oivallisessa tavaramerkkioikeutta käsittelevässä kirjassaan (ja Allan Huttunen kirjoittaessaan vanhan lain mukaan toiminimistä.)

Amerikkalaiset joskus vaativat, että jos kirjoitan tähän ”Coca-Cola”, minun pitäisi jatkaa ”reg. trade mark”.

Ei pidä.