Joutavanpäiväisyydestä

On varmasti lukuisia hulluja tapoja pitää blogia mutta ei välttämättä yhtä viisasta.

Luultavasti sovellan itse sitä kokemusta, joka kertyi lähes kymmenen vuode aikana, kun kirjoitin joka viikko Helsingin Sanomien kulttuuriosaston kolumnia Tänään maanantaina.

Ajatus oli, että tekstit on tehtävä sellaisiksi, että ne haluaa lukea päällystakki päällä kahvia juodessaan ja kelloa katsoessaan. Kaikki teollisen maailman roskalaatikot – paperinkeräyslaatikot – ovat täynnä julkaisuja ja leikkeitä, jotka on tuotu kotiin, jotta niihin perehdyttäisiin ajan kanssa.

Sitä aikaa ei koskaan tule.

Olen joskus kokeeksi julkaissut tässä mielestäni painavaa tekstiä tai joka tapauksessa sellaista, mikä on perustunut tutkimiseen ja lukemiseen ja sanojen viilaamiseen viimeistä pilkkua myöten.

Käytössä olevat mittarit todistavat, että mielenkiinto on ollut enintään laimeaa. Kävijä- ja katsojamäärät laskevat.

Yhden miehen joka päivä ilmestyvä blogi ei siis saa olla erikoisen asiapitoinen eikä se saa muistuttaa katsausta ajankohdan keskeisistä kysymyksistä.

Juuri nyt olen varsin kiihkeästi kiinnostunut Itä-Euroopan taloushistoriasta 1975-2005 ja käytettävissäni on erittäin hyvää aineistoa, joka näyttää viittaavan Venäjän pahaan putoamiseen ja EU:n Itä-Euroopan joutumiseen sekaannuksen tilaan.

Venäjä on voinut yli sata vuotta marssittaa pistimellä uhaten loputtomia työvoimareservejään kylistä tehtaisiin. Unkarin ja jopa Romanian suhteellisen hyvän pärjäämisen syy oli sama.

Nyt loputon on loppunut. Reservejä tuotannolliseen työhön tai rahanarvoiseen palveluntarjontaan ei kerta kaikkiaan ole. Heillä on edessä vale-Dmitrien aika, taas kerran.

Voi olla että menen vielä kerran vaihto-opppilaaksi UCLA:an puhumaan näistä asioista ja Suomen kytkeytymisestä valtavaan talous- ja siis kulttuurihistorialliseen murrokseen.

Tammikuun lopusta alkaen pidän viiden viikon luentosarjan teknologiasta ja kulttuurista Turun kulttuurihistorian oppiaineessa. Vapaa pääsy.

Jos lataisin tähän tuota aineistoa, ei tätä kukaan viitsisi lukea. Parempi mielestäni ripotella. Kirjoittamalla riittävästi kevyttä ja joutavanpäiväistä saattaa pitää mielenkiintoa yllä. Jokunen lukija voi pitää tapanaan vilkaista, mitä omituista on tänään julkaistu.

Nähdäkseni asiallisesti tehdyissä blogeisa eli sellaisissa kuin Jyrki Kasvin, Kari Haakanan, Osmo Soininvaaran sekä Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen blogien vika on se, että ne ovat liian asiallisia.

Olen aivan vakavissani. Ei pidä yrittää olla asiallinen aamusta iltaan. Ennen kuin päivä on illassa, aion perehtyä vielä Aku Ankkaan eli Barksin joulujuttujen valikoimaan, jonka ostin nimellisesti lapsenlapsille havaittuani, että siinä oli parikin huonosti muistamaani tarinaa ja kruununa Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun – yksi kaikkien aikojen hienoimmista. Ja onpa mukana myös joulukalkkunatarina.

Perjantaina on Villen väitös ja on tässä kaikkea ohjelmaa.

Vielä: erinäisten asioiden kanssa saa olla tarkkana. ”Teleurkintalaki” on aika hyvin framilla. Aikomukseni on olla asiasta suhteellisen hiljaa, koska voin hyvinkin joutua antamaan tai esittämään vielä yhden allekirjoitetun lausunnon lakiesityksestä. Lausunnot on annettava ajallaan.

Jos noudattaisin sydämen kutsua, kirjoittaisin TV-kaistan kiitokseksi ja väittelisin tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, jotka kuuluvat pitävän palvelua laittomana. En olisi samaa mieltä. Mutta sekin on keskeneräinen kissatappelu, jolla on oma aikansa ja omat areenansa.

Ja kaiken lisäksi palkka juoksee niin että palkansaajakin joutuu välillä juoksemaan, tai ainakin etenemään rientoisasti.