Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
25. syyskuuta 2008
Voiko talo elää vanhemmaksi kuin ihminen?
Professorilla oli kiireitä ja oli minullakin ja saimme nopeasti selviksi linjat perjantain radiojuttuun, jonka yksi aihe on kirjallisuuden kaanoni. Hän lupasi ottaa kantaa kysymykseen, kuka Väinö Linnan kanonisoi eli julisti autuaaksi. Puhumme varmaan myös siitä, miten perusteeton ja tosiasioiden vastainen on joidenkin nuorten lukijoiden luulo, että Linna olisi ollut Kekkosen hovikirjailija ja rähmälläänolon ajan sankari.
Olihan se kumma. En ihmettelisi, jos Linna olisi joskus raapaissut äänensä demareille, mutta on se voinut mennä maalaisliitollekin. Hänen sukunsahan ei kuulunut punaisiin ja tehtaantyömies hän oli olosuhteiden pakosta.
Kommunisteille hän oli neuvostovihamielinen ja kokoomus… niin – hyökkäystä ”Tuntematonta sotilasta” vastaan johti Adolf Ehrnrooth, ja ”Pohjantähti” villitsi sitten joukon kovin oikeistolaisia historia professoreita.
Joten minulta jäi kysymättä, miksi ja miten joku kirjoittaa kirja jostain Sakris Kukkelmanista (Joel Lehtonen).
Tämä on ehkä Gogolin kysymys. Gogol kirjoitti vähäpätöisistä ihmisistä (tyyppiä Akaki Akakijevitsh) ennen kuin Tshehov otti nimityksen käyttöön.
Lehtosen rakastunut rampa pyöri Huopalahdessa, luki viisauskirjoja, ymmärsi kaiken johdonmukaisesti väärin, luuli rakastuneensa ja epäonnistui kaikessa. Siinä koko juttu.
Yksi tapa on etenkin Waltarin usein käyttämä. Hän kirjoitti omaelämäkertoja ilmoittaen virheellisesti nimekseen esimerkiksi Sinuhe. Jos kirjoittaja – ehkä Joel Lehtonen – onnistuu kiinnittämään paperille ne väpsähdykset, jotka valaisevat hänelle ja siis lukijalle jotain ennen pimeään jäänyttä hänestä, lukijasta ja Huopalahdesta, se on kirjallisuutta.
Gogol tuskin ajatteli itseään kuvatessaan ”Päällysviitan” sankarin hulluutta. Tuo tarina on läheinen. Olen tuntenut se päähenkilön ja hänen työtoverinsa ja esimiehensä. Päähenkilö järkyttyi päällysviittansa menettämisestä siinä määrin, että joutui tilaan, mitä me korkeimman oikeuden esittelijät pelkäsimme aamusta iltaan – hän oli tekemäisillään kirjoitusvirheen!
Tuo tarkoitti, että kuvaus on juristien ja esteetikkojen kielellä ”relevantti”, mikä tarkoittaa joutavanpäiväisen tai yhdentekevän vastakohtaa. Lyhyin piirroin kirjailija kuvaa pietarilaisen, joka ei ollut kirvesmurhaaja, mutta silti yhtä keskeinen maan ja kaupungin myöhempien vaiheiden käsittämiseksi.
Modernismin nyt painuttua kirjallisuudessa taka-alalle ja huumorivitsikirjailijoiden tyydytettyä yleisönsä haikailen taas takaisin sitä ”eeppistä kerrontaa”, joka ei ole koskaan hievahtanut esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Englannin romaanikirjallisuudesta.
En muistanut katsoa, sanoinko jotain television ajankohtaisohjelmassa. Kamera kuitenkin pyöri kovasti. Aiheen vakavuuden ja kauheuden vuoksi ymmärsin silti olla sanomatta, että toivoisin poliisien ja psykologien istuvan lukemaan Gogolin ja Dostojevskin kootut teokset.
Jos siis pyrkimys on ymmärtää, mitä ihmettä maallemme ja nuorille ihmisille on tapahtumassa.
Olen edelleen sillä kannalla, että vähän jokaisen kannattaisi ottaa viikko paria rokulia ja lukea nämä kunnolla. Tarjolla on tosin lähinnä 20-luvun suomennoksia. Vaikka ajatus on outo, englantilaisten pokkareiden hankkiminen voisi olla hyvä ajatus; äkkiä siihen tottuu; itse käsitin miten hyvä lause Dostojevskilla oli vasta lueskeltuani häntä käännöksinä useille kielille; riittävän venäjän taidon hankkimiseen ei elämäni enää riitä.
"Aiheen vakavuuden ja kauheuden vuoksi ymmärsin silti olla sanomatta, että toivoisin poliisien ja psykologien istuvan lukemaan Gogolin ja Dostojevskin kootut teokset."
VastaaPoistaNäin varmaan on.
Mutta Ehkä kuitenkin olisi parempi suositella näiden teosten, ynnä monien muiden kirjojen lukemista näille syrjääntyville nuorille, joista me suomalaiset olemme kovin huolissamme.
Luultavaa on kuitenkin, että nämä häpeää tuntemattomat ja auktoriteetteja halveksivat nuoret valitsevat mieluummin Ircin, Mesen, BB:n ja musiikkivideot kuin keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä vaativat romaanit, jotka voisivat opettaa heille elämästä enemmän kuin he tietävätkään.
Ja tietenkin ennen kaikkea ihmisestä ja heistä itsestään; ihmisinä.
Korostaisin siis yksilön vastuusta teoistaan ja ihmisen vapaata tahtoa, jonka Herramme Sebaot antoi meille Aatamin kautta.
Älykäs demariajattelija Kemppinen työntää Kauhajokea luultavasti yhteiskunnan vastuulle lauseella:
"Jos siis pyrkimys on ymmärtää, mitä ihmettä maallemme ja nuorille ihmisille on tapahtumassa."
Näiden teesien jälkeen on kuitenkin myönnettävä, että Kemppisen tajunnanvirta pohdiskeli ecce homoa kirjailijoiden luomien hahmojen kautta.
Poimin Sinuhen ja Saarnaajan:
"Kaikki palaa ennalleen, eikä mikään ole uutta auringon alla; eikä ihminen muutu, vaikka hänen vaatteensa muuttuvat ja hänen kielensä sanat muutuvat."
Siteeraan itseäni:
VastaaPoistaKatson juuri televisiosta, kuinka haastatellaan kansanedustajia tuosta Kauhajoen ampumatapauksesta.
Jokainen näistä idiooteista selittää miten aselakeja pitää tiukentaa ja miten internetin valvontaa pitäisi tehostaa, mutta yksikään ei ota kantaa siitä, miten paljon valtion omat toimet ovat vaikuttaneet tapahtumiiin.
Yksikään näistä hurskastelijoista ei ole minun korviini osuneissa kommenteissa ottanut puheeksi sitä miten paljon eduskunnan vastuulla on viime laman jälkeinen mielenterveyspalveluita alasajo.
Kukaan kansanedustajista ei ole ilmoittanut, että heidän kädessään olisi ollut valta antaa ne nuoriso- ja lastenpsykiatrian tarvitsemat resurssit.
Kukaan kansanedustaja ei ole ilmoittanut ottavansa vastuuta nuorten heitteilejätöstä.
Minä en ihmettele ampumavälikohtausta kunnassa, jonka valtuuston enemmistö on kepulien käsissä.
Enkä itse asiassa ihmettele sitäkään, että niin harva kansanedustaja päätyy itsemurhaan.
Sen sijaan nämä tunnottomat roistot pitävät hiljaisen hetken.
Minusta se on ylimielistä, hävytöntä ja röyhkeää.
Silkkaa rienausta.
Pitäisivät muistohetkensä oman kadonneen kunniansa muistolle, eikä uhriensa muistolle.
Pohjantähti usein unohtuu.
VastaaPoistaLinna itse sanoi jotakin sen suuntaista erään Taanilan haastattelussa, että Riitaoja ja Leppäsen Preeti ovat rinnakkaisilmiöitä Toivolan Juhalle ja että he kaikki edustavat jonkinlaista avuttomuutta joka joutuu yhteiskunnan jalkoihin. Ja että kun Sillanpäällä Toivola oli päähenkilö, niin hänellä (Linnalla) vastaavat olivat sivuhenkilöitä.
(Suunnilleen siis ja näin ulkomuistista. Siis Riitaoja oli se joka sanoi, että: "En irvistele, herra alikersantti. Pelottaa, herra alikersantti. Se kun vinkuu! "Jos joku ei muista ja että sitä ihmistyyppiä siis.)
Hurskas kurjuus alkaa Toivolan teloituksella ja päättyy älymystön kitinään väärästä yhteiskunta-analyysistä. Sitä sitten sopi miettiä siellä Kammion sairaalassa. Kypsytellä.
Kaikki duunarithan on tietty sellaisia, että kun ne näkee lapion, niin ne alkaa heti kaivamaan ojaa rinta rottingilla ja tietoisena omasta asemastaan. Tai siis piti sanoa, että ainakin joskus niin haluttiin ajatella. Ja jotkut.
Silti kaukaiselta tuo kaikki tuntuu. Hyvin kaukaiselta. Melkein vieraalta. Siis se mitä kuvataan ja sekin miten. Vika on oma. Mutta jos on halu ilmaista itseään, pitää olla hyvin selvillä itsestään ja kai se ainakin edelleen pätee.
Mulla on täällä ja jossain muuallakin varmaan, jonkun rintamalla askartelemia puisia tupakka-askeja. Itse käärimäni sopisivat niihin paremmin, mitenkähän olisi Työmiehen tai Klubin laita, entäs Saimaan. Toisaalta nehän oli pakattu aika hyviin askeihin ja eikös hyvä aski - siis hyvin tehty sellainen - ole rasia. Nykyään laatua ei näe kuin paskahuusissa. Mutta ajatuksena oli se, että kun se Venäjä seuraavan kerran taas hyökkää, niin alkaisiko joku näprätä siellä rintamalla tuollaisia puisia askeja tai pahkaisia kuppeja, tai muita vastaavia. En oikein jaksa uskoa sellaiseen. Yksi pahkakuppi mulla on kylpyhuoneessa, säilytän siinä kaikenlaista pikkuroinaa. Ja monet tuon ajan - ja aikaisemman - kirjat ovat vähän samanlaisia.
Niistä vanhoista tupakka-askeista tulee aina mieleen, kun siellä Pohjoisrannassa ekassa kerroksessa, siinä samassa rapussa, jossa yläkerrassa asui ennen eräs tenori, jonka poika sitten alkoikin talousanalyysejä tekemään ihan televisiossa, vaikka lauloikin välillä ravintoloissa, että siinä rapussa siis asui ja ehkä vieläkin asuu se arkkitehti, joka sen yhdenkin jo vanhastaan asutun kaupunginosan suunnitteli uusiksi. Ei kuitenkaan itse sinne muuttanut. Miksiköhän?
On muuten aina olemassa jotakin sellaista mitä ei voi kertoa, ylempiä kokemuksia esimerkiksi. On yleinen harhaluulo, että kaikki olisi kirjailijoita varten.
Niin siellä kaupunginosassa sitten kuumeisesti rakennettiin. Uutta ja uljaampaa maailmaa. Joku puhui sellaisesta muistaakseni. Minä sitten siellä hortoilin ja silloinkin olin aika usein humalassa. Siinä lähellä oli eräs puutalo, oliko se tehty suunnilleen vuonna 1900 tai vähän aikaisemmin tai myöhemmin. Puinen, mutta ei niin tyypillinen. Siellä oli puolet yläkertaa pelkkää ikkunaa. Käsinpuhallettuja pieniä ruutuja. Se oli suunniteltu kaiketi ateljeeksi tai muuksi vastaavaksi, tai sitten joku vain oli pitänyt valosta. Siis se talo oli suunniteltu jonkun muun kuin rakennusmestarin toimesta, tai tekijän. Mikä on oli harvinaista silloin ja edelleen ja mä olen muuten käynyt eräillä syntymäpäivillä Villa Maireassa.
Hyvin tehty on puoliksi valmis, vai miten se meni? Senkin jälkeen kun se omistaja oli kannettu sieltä hautaan, se talo oli asutun näköinen vielä pitkään. Pari vuotta ainakin. Oli verhot ja kaunis piha, jossa kasvoi ruusuja ja omenapuita. Pihakeinu. Saunakin oli. Ja vanhat tiet. Asemakaava oli 1800-luvun alkupuolelta, kun siellä päin oli asuttu jo silloinkin ja ennen sitä. Alivuokralaisia muuten oli paljon ja vuokralaisia, että kun se uusi tuli, niin se väkimäärä ei juurikaan siitä vanhasta noussut. Ihmiset vain muuttuivat. Tuli enemmän opettajia ja toimistopäälliköitä ja autokauppiaita ja muuta toimivampaa porukkaa. Niitä joilla oli oma pankkitili ja joita näkee Stockmannilla. Toisaalta eihän niitä liksoja enää kenellekään kai kirjekuoressa makseta.
Se omistaja Leif P. oli jännä tyyppi. Oli ollut jonkin sortin sotasankari, mutta niitä SS-miehiä, joten sodan jälkeen oli asustellut Ruotsissa ja vasta 40-luvun lopulla oli palannut takaisin. Talo oli odotellut sen aikaa ja kai sitä joku oli käynyt hoitamassa. Harrasti kemiaa, oikeastaan alkemiaa, vaikka kemia oli päällimmäisenä. Siellä yläkerrassa oli laboratorio. Lasiputkia sadoittain, keitinastioita - lasisia - ja muita vastaavia. Kalliita välineitä. Tiedän kun olen itsekin joskus harrastellut ja pontikkaakin sellaisilla vuosikausia keitellyt. Joi paljon kaakaota Van Houten. Kahvia ei ollenkaan, eikä teetäkään mitenkään erityisesti. Kaakaota ja aina samaa merkkiä. Ja tupakkaa meni. Klubia, ei muuta juurikaan. Kirjoja oli paljon ja kaikenlaista muutakin, kun tuli asuneeksi siinä talossa yli 80-vuotta. (Miinus se aika siellä Ruotsissa ja sodassa)
Hilloja oli kellarissa. Satoja purkkeja siisteissä riveissä, kuten kaikki muukin. Mutta ehkä hiukan nuhjaantunut tunnelma kaikesta huolimatta. Sellainen poikamiehen haju tai pikemminkin vanhanpojan. No kuolema korjasi nukkuessa ja kun perillisiä ei ollut ja aika erakkona oli ne viimeiset vuodet ja vuosikymmenet viettänyt, niin ei niitä perillisiäkään ollut. Ja kun oli - varmuuden vuoksi siis - Ruotsin kansalainen, niin sen talon peri sitten se Ruotsin valtio. Kaiken, eikä sitä kiinnostanut.
Sitten tuli se uusi ja minä sinne taloon eksyin, kun oli paikat siellä vierailleen nuorison toimesta sotkettu. Kaikki oli tallella, mutta pitkin lattiaa ja yläkerran seinälle - sen englantilaisen tapetin päälle - oli spreijattu iso hakaristi. Ne kemian välineet oli sirpaleina suurimmalta osaltaan ja joku oli kaatanut sen ison kirjahyllyn ja kakkinut siihen päälle merkiksi käynnistä.
Totuus voittaa aina, se on suuri valhe, sanoi Erkki Vala joskus.
No kun mulla oli aikaa ja kun olin aika uteliaskin, niin aloin siivota siellä. Mulla oli niittikone, sellainen ampujanitoja ja Leifillä oli harja antaa. Naputtelin sinne seinille kaikenlaista mitä sieltä löytyi - vanhoja todistuksia, röntgenkuvia yms - ja kirjoista rakentelin korkeita pinoja. Sen rikotun lakaisin keoksi alakertaan niitä portaita pitkin. Kaikki Klubiaskit niittasin seinille ja Van Houten purkeista rakentelin hienoja kasoja, niin kuin vaikka supermarketissa saattaisi nähdä. Niitä oli paljon, siis niitä purkkeja ja askeja, kun se Leif P. oli keräillyt niitä pitkään. Oli varmaan yksinäisyyden synnyttämä päähänpisto. Se oli surrealistinen näky, kun se oli valmis ja sen tekemiseen meni toista viikkoa. Alko oli sinä lähellä sopivasti.
No sitten se uusi tuli. Se talo oli tuomittu purettavaksi ja eräänä perjantaina sieltä päin kuului kovaa mölinää ja rikkoutuvan lasin kilinää. Minä siinä lähellä nukuin humalaani ja lähdin katsomaan, että mitä. Siellä ne ihmiset - mistä lienee tulleet tavalliset - kivittivät niitä ikkunoita paskaksi. Porukkaa oli paljon ja eri ikäisiä. Ja siinä pihalla seisoi sellainen keski-ikäinen työmies tupakka suussa. Sillä oli sellainen keltainen isokokoinen traktori mukana, sellainen jossa takana on kauha varrenpäässä. Se työmies alkoi sitten potkimaan sitä pihakeinua rikki. Ei heti mennyt ja se siitä suuttui, kun muut katseli. Ja kun minä otin siitä kameralla kuvia, uhkasi antaa turpiin. En välittänyt kylläkään, koska mun kanssa saa sitten kanssa tapella ihan tosissaan. Se sitten mulle huusi vittua hetken aikaa ja sitten se meni sinne traktoriinsa, käynnisti sen ja alkoi sillä kauhalla nuijia sitä taloa nurin. Minusta se oli kusipää. Mutta ehkä sillä oli asuntovelkaa ja yhteiskunnallisia näkemyksiä.
A propos - kamera - eilen tulleessa Tekniikan maailmassa kehutaan kovasti samaa Panasoic Lumixia, josta kirjoitin toissapäivänä.
VastaaPoistaMinuakin harmittavat suuresti nämä intellektuellin poikaset, jotka surutta niputtavat Linnan ja isänmaallisen militarismin. Siihen törmää Ihantalasta puhuttaessa täälläkin tämän tästä.
VastaaPoistaTai että kaikki hyväksyivät Tuntemattoman ja Pohjantähden heti ja ehdoitta. Jos joku Linnan kanonisoi, niin sehän oli itse kansa. Eliitin kovasta vastustuksesta huolimatta. Ja seuraavaksi sen teki aika. Siinä vaiheessa eliittikin tajusi kääntää takkinsa.
Ja nyt luullaan, että niin on ollut aina. Herra jumala - vielä 60-luvulla otavalaisten mielestä Linna oli seikkailukirjailija! Niin kuin oli Waltarikin jopa Nobel-komitean mielestä! Ne saatanan ruotsalaiset... Nurmelta ne veivät maraton-kullan ja Waltarilta nobelin.
Kerroinkin jo tuolla eilisen lopussa, että olin illalla kuuntelemassa Panu Rajalan esitelmää Waltarista, ja siellä kuulin tuon Nobel-jutun.
Turms Kuolemattomasta kertoaessaan Rajala totesi, että kautta aikojen nuoret miehet ovat unelmoineet kuolemattomuudesta. Helpoimmin ja vähimmin edellytyksin sen saavuttaa tappamalla, kuten voimme todeta. Kauhavan rauta ei ruostu.
Miksikö Lehtonen kirjoitti Kukkelmanista? No ihan samasta syystä kuin Waltari sinuheistaan, karvajaloistaan ja muista. Kai se nyt Lehtosta - kylähullun akan isätöntä ja kivuliasta poikaa - vähänkin tuntevalle on ilmiselvää?
Yksi meriselitys Kauhajoen tapahtumasta löytyy tämän päivän Hesarista. Karita Mattilan loistelias Salome-tulkinta Metropolitanissa. Vimmainen torjutun rakkauden ym. elämäntilanteen laukaisema kosto.
VastaaPoistaYleiso osoitti suosiotaan huutaen suoraa huutoa.
Hyvä show.
"En ihmettelisi, jos Linna olisi joskus raapaissut äänensä demareille, mutta on se voinut mennä maalaisliitollekin."
VastaaPoistaTodellisuudessahan Linna oli Pirkanmaalla jopa SDP:n listoilla ehdokkaana Kekkosen valitsijamieheksi vuoden 1978 vaaleissa, ja tuli melkein valituksikin. Hän myös esiintyi pitkällä itse kirjoitetulla lausunnolla ja kuvalla SDP:n valtakunnallisissa vaalimainoksissa, kaksistaan Kalevi Sorsan kanssa.
Ja kyllä esimerkiksi Linnan esseetuotannossa - ajalta sekä ennen pääteoksia että niiden jälkeen - kuuluu niin selvästi syvän kaupunkilainen, moderni ääni, että Linnan mieltäminen edes potentiaaliseksi Maalaisliiton äänestäjäksi tuntuu hyvin vieraalta. Peräti omituisen tuntuista spekulaatiota tri Kemppiseltä, jonka blogin pitkäaikaiset lukijat ovat oppineet tuntemaan Linnan syvästi tuntevana ja häntä ymmärtävänä kirjoittajana. Tekisi mieli sutkauttaa, että tällaiseen pystyäkseen täytyy melkein kuulua niihin 60-lukulaisiin Otavan modernisteihin.
Netti on siitä näppärä väline, että voi kysyä itseltään viisaammilta neuvoa. Gogolin kirjojen englanninkielisiä versioita voi ladata ilmaiseksi iPod Touchiin, niitä näkyy olevan Stanzassa(KVG)tusinan verran tarjolla. Olivatko nämä suomenkieliset versiot kääntäjän suuntaan suojattuja 50 vuotta?
VastaaPoistaP.S. Tuo digitaaliongelman linkki ei toimi. Pienen pähkäilyn jälkeen, voin vakuuttaa, että kyllä tuota digiopusta lukee suhteellisen mukavasti myös pankkikortin kokoiselta näytöltä.
Minuun "Rakastunut rampa" upposi nuorena aika syvään. En muista, mikä SK:lla oli se lopullinen kiihoke hirttäytymiseen. Yli-ihmisoppinsa rampa oli lukenut.
VastaaPoistaGogolin "Päällysviitassahan" henkilö kuolee menetettyään viittansa, jonka odotus, saaminen ja sen tuoma ihailu tai ainakin myönteinen palaute tuntuvat olevan hänen elämänsä keskeinen sisältö. Ehkei hän ole kuin päällysviittansa.
Otsikon kysymys on kiehtova. Onko talo se, joka suojaa ihmistä? Henkilökohtainen päällysviitta? Vai onko talo psyyke, sielu tai niiden osa ja ihminen vain kurja ruumis, joita astuu taloon sisään ja talosta ulos?
Tunsin kerran ihmisen, jolla ei ollut paikkaa asua. Hän päätyi sitten Pelastusarmeijan yömajaan. Joka kerran asumistaan kuvatessaan hän muisti mainita, että hänelle suotu tila oli "ruumisarkun kokoinen".
Mää ja likat muutettiin v.1995 Urjalankylään, Urjalaan Saksasta. Toinen likoista meni Väinö Linnan lukioon ja toinen yläasteelle siihen samaiseen kouluun siihen Puutteenpolulle (jep, kadun/tien nimi on sellanen).
VastaaPoistaTän lukion nimi oli ihan just sillon muutettu Väinö Linnan lukioks. Mun likkani tais jopa olla eka ylioppilaskin just tästä V.L.: lukiosta, sekin tais olla eka kerta, kun oli luokaton lukio meneillään. Olin/Oltiin tosi ylpeitä. Hän sai lakkinsa itsenäisyyspäivänä jolloin koulussa vietettiin sitäkin juhlaa. Tyttö piti komeen puheenkin sille kaikelle kansalle ihan lonkalta.
Ihmiset kertoivat, et vasta oikeestaan 1990-luvulla Väinö Linna alko olla hyväksytty Urjalassa. Patsas siinä Urjalan kirkon lähellä pystytettiin kaiketi joskus 1970-luvulla.
(Muuten tää samainen tyttö/nuori nainen on tänäpäivänä just valmistunu historian tohtoriks Lundin yliopistosta.)
Ad Omnia:
VastaaPoistaKorjasin linkin kirjaani Digitaaliongelma (Linkki blogissa KEMPPINEN Digitaaliongelma):
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/31102/TMP.objres.273.pdf?sequence=1
Suomessa on yleensä ymmärretty kaikki kirjallisuus aluksi väärin ja katsottu sitä vain jonkinlaisten silmälasiane läpi, on määritelty asia joksikin mitä se ei ole. Juuri tämä Linnan teilaaminen on hyvä muistaa - esim. Havu kirjoitti kritiikissään, että vaikkapa Jussi Talven ystäviä ja vihollisia olisi parempi. Ajatus kahden kirjan vertaamisestahan on täysin mahdton, kummatkin ovat taidetta ja perustuvat samoihin lähtökohtiin mutta kirjoittajat ovat erilaiset. Otetaan vertailukohta normaaliin elämään: ei ole kahta putkimiestä jotka laittavat putket ja muut varusteet ja laitteet rakennuksessa
VastaaPoistatai muussa rakennelmassa täysin samalla tavalla. (Ehkä oli naurettavaa - mutta kirjallisuuden vertaaminenkin on naurettavaa, sun kirja on huono, mun on parempi).
Linnan teksti alkaa vetää molemmissa suurtöissä ja on visuaalista, valmista elokuvatekstiä sekä Tuntemattomassa että Pohjantähdessä.
Virolaisella Tammsaarella on suo, kuokka ja Andres "Maan lupaus" -krijassa. Siinä Andres sanoo hirveän asian, kun hänen toinen vaimonsa pohtii, miksi ensimmäinen vaimo kuoli nuorena ja tuumaa, että työ sen tappoi. Andres tuumaa, että ihminen ei ole elukka. Elukoista kuuluu huolehtia.
VastaaPoistaHukkaan meni muuten Andreksenkin raadanta.
Hienoa että nostit esiin Gogolin 'Päällysviitan'. Novelli kolahti aikoinaan todella ja olen suositellut sitä sukulaisilleni, ytävilleni ja työtovereilleni.
VastaaPoista”Yhteiskunnan on seurattava netissä tapahtuvaa toimintaa ja reagoitava käyttäytymiseen. Tarvitaan erillinen netin valvontaan keskittyvä ja vahvasti resursoitu nettipoliisiyksikkö.” – SDP:n puoluehallituksen kannanotto Kauhajoen tapaukseen, SDP:n kotisivut 25.9.2008
VastaaPoistaNo mä otin duunista sen TM:n.
VastaaPoistaKyllähän tota kameraa alkoi heti tekemään mieli, vaikka mulla kyllä on ihan yhtä hyvä, mutta silti. Se on se tietty tuttuus siinä ulkonäössä. Toi testi kirjoitus oli jotenkin mukava, koska mainitsivat Capan. Siitä heille hatun nosto. Siis voi todellakin olla tarvetta kameralle, jos on Capa. Kirjoittaja mietti mitä Capa olisi kamerasta funtsinut. Ja Cartier-Bresson. Jälkimmäinen ei olisi pitänyt luulisin. Capasta en ole varma. Mutta sillähän hajos ne aparaatit aika usein, ehkä sen huumori olisi tuonkin kelpuuttanut.
No niissä Capan Sotakuvaaja muistelmissa on tarpeellisista asioista useampikin maininta, kuten:
"Ostin Englannin armeijan sadetakin Burberrylta ja hopeisen taskumatin Dunhillilta. Olin valmis."
Siis kyse oli Normandian maihinnoususta.
Mutta miten luulet että kamera olisi kestänyt. Siis tämä TM:N testaama. Minä luulen, että ettei.
"Otin kuvani, ja meri tuntui hyvin kylmältä housuissani. Vastahakoisesti yritin siirtyä pois teräspaaluni luota, mutta luodit ajoivat minut joka kerran takaisin. Viidenkymmenen metrin päässä edessäni työntyi vedestä yksi meidän puoliksi palanut uiva panssarimme, joka tarjosi minulle seuraavan suojan. Arvioin tilannetta. Käsivarrellani raskaana roikkuvalla tyylikkäällä sadetakilla ei juuri ollut tulevaisuutta. Pudotin sen ja ja lähdin panssarivaunua kohti. Pääsin kelluvien ruumiiden seassa sen luo, pysähdyin ottamaan vielä muutaman kuvan ja kokosin rohkeutta viimeiselle etapille ennen rantaa."
Sitten siinä seuraavalla sivulla on yksi niistä säilyneistä kuvista: Omaha Beach,6 kesäkuuta 1944.
Jos tosipaikkaan pitäis mennä niin ei sinne viitsisi kovin montaa kameraa ottaa, eikä kovin huonoa.
Siksi siis se oli silloin Leica.
Ad Jussi:
VastaaPoistaOikea Leicani on kuin ratakiskosta jyrsitty ja lujuuden vuoksi filmi ladataan irrottamalla pohjalevy. Himmentimen käsittely on kuin sorvin pyörittelyä ja sulkimen kuulalaakerin helähdyksestä kuulee eli pystyy arvaamaa suljinajan.
Sellaisten tavaroiden aika on ohi. Digikameroiden tuotanto on raakaa bisnestä jossa tuotteen hajoaminen on valmiiksi suunniteltu.
Silti - olisi tämän Lumixin voinut huonomminkin toteuttaa, ja aito D-Leica on hintansa ja muutamien ominaisuuksiensa vuoksi järjen tuolla puolen.
Ei sillä, ihailen minä Bahcon jakoavaintakin, vaikka minun kannaltani yhtä hyvän saa kymmenesosahinnalla.
Joo, en ole erimieltä, mutta...
VastaaPoistahttp://web.mac.com/kamberm/Leica_M8_Field_Test,_Iraq/Page_1.html
R.I.P
VastaaPoistaLeica 1913 - 2008
??
Niinpä tosiaan, talo.
VastaaPoista"On taloni kylmä talo,
sen ikkunat yöhön päin.
Epätoivon jäinen palo
on tulena liedelläin.
Ei ystävän, vieraan tulla
ole ovea laisinkaan.
Vain kaks on ovea mulla,
kaks: uneen ja kuolemaan."
Panasonic LX3:sta sen verran, että sen saa myös Leicana, mallinimi on D-Lux 4. Hinta noin 700 euroa eli mukana on Leica-lisä. Ominaisuudet ovat samat kuin LX3:ssa mutta designissa on germaanista linjakkuutta.
VastaaPoistaItse pidän LX3:sta enemmän, siinä on se kahvakin oikealla josta pitää kiinni. Ja ihan kiva oli lukea TM:n juttu, vakuuttaahan se että ostos ei vallan väärä ollut.
Tiedä mitä häntä LX3 kestää, mutta mikäpä nykykamera oikeasti kestäisi, paitsi kun puhutaan kymmenkertaisista hinnoista?
Kyllähän rannekellojakin myydään "isältä pojalle", mutta näinä aikoina tulee miettineeksi mitkä asiat oikein ovat sellaisia että ne kannattaa siirtää isältä pojalle. Tai jättää siirtämättä.
Ihminen ei haltsaa sukupolvea pidempiä muutoksia. Siinä mielessä talo uhkaa kuoltaa kun sukupolvi vaihtuu.
VastaaPoistaAd Tapsa:
VastaaPoistaNous taloni yhdessä yössä.
Kenen toimesta, Herra ties...
On suorastaan hämmästyttävää, kuinka ajankohtainen Kailas on nykyään.
VastaaPoistaKaikki nuoret tuntuvat kärsivän samaa angstia kuin hänkin, tämä kollegani, Aunuksen soturi ja isänkieltäjä.
Olisin niin toivonut, että Mustapään henki olisi voitolla ja saisin siteerata laulua ihanista silmistä.
Catulux: "Luultavaa on kuitenkin, että nämä häpeää tuntemattomat ja auktoriteetteja halveksivat nuoret valitsevat mieluummin Ircin, Mesen, BB:n ja musiikkivideot kuin keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä vaativat romaanit, jotka voisivat opettaa heille elämästä enemmän kuin he tietävätkään."
VastaaPoistaNimenomaan ja tämä on viite sille, että pian on kasvava epätoivo. Joku hektisyys ja sairas kilpailuvimma on teettänyt sen, että nuoriso samalla näkee lopun alun että menettävät itse taisteluhalun tai osallistumishalun: ei siis minkäänlaista halua ylläpitää elämää tässä muodossa mutta eivät halua olla mukana sitä muuttamassa myöskään. Se voi olla siksi,että ovat nähneet, ettei politikot enää pysty muuttamaan mitään ja että aikuisten elämä on pelkkää olevinaan olemista.
Sen takia he elävät autenttisesti (vaikkakin pohjattoman typerästi loppujen lopuksi sekä itsensä että maansa kannalta) mutta itse valitusti noissa haavemaailmoissa.
Kuten minä täällä: kun ei saa audienssia pitää etsiä virtuaalista elämää. Kun kaikki ottavat hymyn mutta kukaan ei ota kissaa.
Kun tieto kelpaa ja jokainen nostaa omia osakkeitaan niin lopulta on hyvin pieni määrä ihmisiä enää, jotka viitsivät.
Huomiotalous on kulutustalouden viimeinen oljenkorsi ja sekin on pian vain muutaman käsissä. Muut ovat lopettaneet tahtomisen. Kun dialogikonsultit haistattavat dialogeille omassa talossa ja tahtokonsultit haistattavat tahdolle. Kun loppujen lopuksi oli kyse siitä, että pääsivät ITSE loistamaan.
Ja se ei ollut nuoriso joka siihen syyllistyivät vaan ns. intelligentia.
Som man bäddar får man ligga - ei kannata heittää kaunokirjallisuutta heidän perään - se ei ole tuota toista pakoa parempi kun tahto ja uskottavuus viilletään poikki.
Tapsa:
VastaaPoista"Olisin niin toivonut, että Mustapään henki olisi voitolla ja saisin siteerata laulua ihanista silmistä."
Laulu on muuten kauneimmista kaunein ja herkimmistä herkin rakkausruno. Samoin Pieni kansanlaulu; hauras ja koskettava.
Mutta puhutaankos niissä silmistä mitään?
Toisto natsaa Laulussa:
"Olet kaunein mitä tiedän.
Olet kaunein mitä on. "
"Viisas mahtaa oivaltaa,
VastaaPoistaettä ruusu putoaa,
jalanjälki haipuu.
- Tähän viisas taipuu."