8. syyskuuta 2008

Rehtori on koulukiusaaja



Suomen historian pahin koulu- ja työpaikkakiusaaja oli Urho Kekkonen. Kuuluisin koulukiusattu oli Mannerheim.

Tätä ei ole koskaan ilmaistu näin: tulkinta on omani. Mannerheim istui Haminan kadettikoulussa jatkuvasti karsserissa ja esiintyi kurinpitorangaistusten kirjassa näkyvällä paikalla. Lopuksi hän karkasi koulusta – äiditön poika, jonka isä oli lähtenyt konkurssin tehtyään huitelemaan toisen naisen kanssa.

Voi olla että hän oli kiusaaja eikä kiusattu. Valitettavasti näillä kahdella ei kuitenkaan ole aina eroa.

Vaikka toista puhutaan, vakavaakin kiusaamista pidetään laajoissa piireissä hyväksyttävänä.

Tuo hyväksyvä asenne, josta en ole itsekään vapaa, on häpeällinen. Meillä odottaa sairaalaan pääsyä suuri määrä lapsia ja nuoria, joiden oireet ovat rampauttavan vakavia.

Suomen kirjallisuuden varmasti ensimmäinen ja luultavasti paras kuvaus paniikkihäiriöstä on Kalle Päätalon (Pohjalta ponnistaen, 1983). Sanaa ei ollut keksitty eikä ilmiötä tunnistettu 80-luvun alussa. Kalle ei suostu lähtemään työväentalolle tansseihin mutta taipuu pakon eli vaimon edessä. Paniikkihäiriö on kuvattu todella etevästi. Näytelmäkappaleen jälkeen mennään ovet kolisten pakoon ja vaimolle ei kerrota, mistä tanssikauhu johtuu. Lukijalle kerrotaan. Alle rippikouluikäisenä Kalle oli kotikylän tanssikalliolla uppoutunut korttiringissä pelivoiton tavoitteluun niin hurmioituneesti että ympäristön unohtaen otti ja kusaisi päin tanssijoita.

Sen jälkeen hän ei käynyt nuorten riennoissa – ei ollut aihettakaan.
Tarina on melkein saman sukupolven miehen lukemana uskottava ja tapaus paljon kaameampi kuin junan alle jääminen.

Epäileville lukijoille: olen ollut pari kertaa itse näkemässä keskenkasvuisen pojan juuri tuossa unissakävijämäisessä tilanteessa. Pojillahan tuo yökastelu ainakin oli merkittävä, luonnetta rusentava ongelma, eikä se välttämättä parantunut murrosiän alkaessa.

Mutta se on murheellista, että koulukiusaajista tulee rehtoreita. Meidän luokalla oli eräs harvinaisen brutaali tapaus, joka antoi toisille sellaisia lempinimiä kuin ”anus” tai ”visvaneiti”. Merkittävään rehtorinvirkaan päätyi eräs toinenkin hyvin tuntemani henkilö, joka sai jo nuorena mainetta harvinaislaatuisesta sosiaalisen pelisilmän puutteesta. Oppikoulussa rehtori mielestäni rohkaisi ”joukkokuria” ja oli itse kiusaaja. Kun hän tarttui johonkin oppilaaseen ja päätteli, että asianomainen oli ”hullu”, se oli asianomaiselle menoa.

Se oli sellaista aikaa, että esimerkiksi kitahalkio oli riittävä syy koulusta erottamiseen.

Haluaisin syyllistää vielä äidit ja isoäidit. Vanha kaunis tapa sovitella asioita on nähteni johtanut joihinkin kauhistuttaviin tuloksiin. ”Se tyttö on vain turhan herkkä”, ”kyllä se siitä…”

En totisesti ole lääkäri (vaikka olen kyllä opettanut psykiatreja). Silti väittäisin, että nuori ihminen, joka lehahtaa tulipunaiseksi ja menee mykäksi tutunkin puhuttelusta, on vaikeuksissa ja tarvitsee osaavaa apua.

Kirjoitan nyt kerrankin vakavissani, koska olen ajoittain hälyttynyt epämieluisien tunteiden herättämisen (muun muassa jotkut ahdisteluksi leimatut tapaukset) ja vakavan henkisen väkivallan sekoittamisesta toisiinsa.

Ja tämän takia seuraan ”Salkkareita”. Luulen että nuorten ongelmissa on aitoja ongelmia, vaikka vastaukset eli tarinat ovat kuinka kömpelöitä ja epäuskottavia. Ongelman olemassaolon käsittäminen on jo askel.

Ja tiedän muuten myös koulukiusattuja rehtoreita ja – professoreita.

(Kuva tekijänoikeuslain 22 §:n mukaisesti siteerattu Karttapaikan verkkosivulta.)

52 kommenttia:

  1. Nyt lyhyesti:
    Minä uskon että koulukiusaaminen on osa ihmisen luonnollista käyttäytymistä, ei siitä pääse eroon, mutta sen räikeimmät ylilyönnit voidaan välttää. Olen tästä kirjoittanut ja myös puhunut luennoillani.

    Ukkini peloitteli kiusaavalta opettajalta kuset housuun. Se oli viimeinen päivä kun kiusasi oppilaita. Omat lapset se sitten hakkasi juopoiksi ja hirteen.

    VastaaPoista
  2. JK:
    "Se oli sellaista aikaa, että esimerkiksi kitahalkio oli riittävä syy koulusta erottamiseen .."
    Kyllä mutta vielä varsin pintapuolisten selvitysten - ja tiedä tuleeko sen syvempiä - pohjalta tarkoitamme aikaa, jolla jana kansan jakamisesta kahtia, fasismin nousemiseen, 1960-luvun murrokseen asti.
    Mutta selvää on, että kansakoululaitoksen alkuaikoina juuri mm. vammaisten kohtelu oli inhimillisempää ja eriytyneempää kuin myöhemmin.
    Meillä sosiologiakin on sellaista konstruktiivista huuhastelua, sillei ole kvalitatiivista mittaria selvittää, minne inhimillisyys katosi. mutta jotenkin tuntuu, että tässä ajassa niitä syitä kaivetaan esille, nyt esim. Käsky, katsoin, kunnes rauha laskeutuu kaiken päälle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jokijärven kartasta. Källioniemi, Hilturanta ja Romppaisen lossi taitavat jäädä niukasta näkymän itäpuolelle. Mutta mainittu tanssi- ja kortinpeluupaikka näkyy.

    VastaaPoista
  4. "Voi olla että hän oli kiusaaja eikä kiusattu. Valitettavasti näillä kahdella ei kuitenkaan ole aina eroa."

    "Vaikka toista puhutaan, vakavaakin kiusaamista pidetään laajoissa piireissä hyväksyttävänä."

    Sunnuntainen Aamusydämellä ohjelma toi tuon paradigman esille. Kiusatut on kenties loppuelämäkseen sysätty yhteiskunnan marginaaliin.
    Oikean ja väärän sisäistäminen on periaatteessa hyväksymistä ja syyllistämistä.

    VastaaPoista
  5. Kiusaamisen täytyy tuntua palkitsevalta. Muutoinhan ei sellaista tehtäisi. Jos siihen yhdistää hyötyanalyyysiä, niin sellaisia kiusataan, joilta ei voi saada takaisin.

    Paskan jauhaminen jostakin kollegasta voi auttaa analysoimaan kokonaistilannetta ja jopa omaa uraa. Toisista voi jutella hullunkurisia myös kahvipöydässä, saada aikaan naurunremakkaa ja siten suosion osoituksia itselleen.

    Mut sellaiset jutut eivät kai mene perheellisten pöydissä enää helpolla läpi. Harva aikuinen kasvattaa omia lapsiaan kiusaamalla - ihan oikeasti.

    VastaaPoista
  6. Ad Anonymous:

    Kiusaaminen ja kiusoittelu kai ovat valtavan eri asioita. Suhteellisen vakaiden ihmisten kesken kiusoittelu on kai useimmiten ystävyyden osoitus - kiusaaminen ei.

    Harmi että sanat ovat niin lähellä toisiaan.

    Tuli vielä jostain syvästä menneisyydestä mieleen, että kiusoittelu (teasing) saattaa olla nisäkkäiden kaiken kattava pariutumisrituaalin osa. Olen jotain sellaista muistavinanikin.

    VastaaPoista
  7. sd JK

    Totta. Mutta esim yhteisöissä, joissa on tiukka rangijärjestys, ei ystävällismielinen kiusoittelu tule uudelle ehkä ensimmäisenä mieleen.

    Mutta jos ottaa elämän asenteeksi sen, että kaikki on vain ystävällismielistä vittuilua, niin selviää helpommalla. Laulussahan sanotaan, että ehkä elämä on vain huonoa pilaa...

    VastaaPoista
  8. Syyllisyys ja häpeä kehittyvät tietääkseni ihmisellä hyvin varhain, ja voivat olla molemmat hyvin invalidisoivia, varsinkin häpeä, joka liittyy usein ruumiillisiin kokemuksiin.

    Syyllisyyden kokemus on muotoa "minä olen tehnyt virheen", häpeän puolestaan "minä olen virhe".

    Paniikkihäiriön leimaaminen "häiriöksi" eli vaivasta kärsivän ongelmaksi on yhteisön keino tehdä asiasta uhrin oma ongelma ja peittää näin varsinaisten rikollisten syyllisyys.

    Se nousee myös siitä materialistisen ihmiskäsityksen harhasta, että ihmiset muka voitaisiin jakaa hyvä- ja huonolaatuisiin, niin kuin koneet.

    Niin sanottu paniikkihäiriöhän ei ole muuta kuin voimakas häpeän kokemus.

    Juuri kerrottiin uutisissa, että masennuksen takia eläkkeellä olevista suuri osa olisi voitu kuntouttaa terapialla takaisin työelämään. Mutta sitäpä ei haluta, kun halutaan mieluummin ylläpitää harhaa näistä A- ja B-luokan ihmistyypeistä.

    Se on niitten omasta mielestään A-ryhmää edustavien narsismia se. Ja hehän päättävät.

    Häpeän vastavoimana on vanhastaan pidetty kunniaa. Kunnia on kuitenkin ennemminkin häpeän defenssi. Häpeälle on myös oikea vastavoima, ja sen nimi on rakkaus.

    VastaaPoista
  9. Voisitko lukea Vihreästä langasta Jarkko Tontin Mannerheim -jutun ja kenties kommentoida ?

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia: Jos ylentäisin itseni jakamaan kunniamainintoja, "barbatus in spe" saisi tästä sellaisen, tammenlehvien kera.

    VastaaPoista
  11. Koulu on siitä ihmeellisen keskiaikainen järjestelmä, että oppilaiden "rikokset" tutkii ja niistä rankaisee sama taho. Kyllä siinä on nykyäänkin aika hyvä tila opettajan henkilökohtaiselle vihalle. Lakia rikkomatta kykenee varsin monimuotoisiin nöyryytyksiin. Ja ainahan aikuista mieluummin uskotaan kuin lasta, jopa omat vanhemmat uskovat.

    Opettajien väärinkäytökset tutkii sitten poliisi. Ne jutut nousevat usein aika kummallisista asioista.

    Ja joku järjetön perkele on keksinyt käsitteen "nollatoleranssi". Alun alkaen se varmaan tarkoitti, että kiusaamistakaan ei tulisi sietää yhtään. Eräissä kouluissa se on ruvennut tarkoittamaan, että meillä on kuulkaa nolla prosenttia kiusaamista. Tämä kerrotaan vanhemmille juhlasalipuheissa.

    Mutta opettajien työilmapiiriä tutkitaan ahkerasti. Viime talvena jouduin vastaamaan johonkin kaavakkeeseen, jossa tiedusteltiin mm. sitä, onko joku kollegani tökkinyt tai töninyt minua.

    VastaaPoista
  12. Kun olin runsas parikymppinen niin meillä landella kävi vieraana landepaukkupariskunta ottopoikansa kanssa kahveella. Myöskin naftisti parikymppinen ottopoika ei puhunut sanaakaan kahvipöydässä.

    Kun kahveet oli ryypätty, niin sanoin poijalle, että mennääs ulos kävelemään. Ulkonakaan en saanut kaverilta sanakaan suusta. Kundi oli aivan lukossa. Mietin, että johan nyt on helvata - täytyyhän tästä jotenkin kunnialla selvitä puolin ja toisin.

    Lopulta keksin kysyä, että oletkos koskaan viinaa maistanut. Voi sitä puheen pulputusta, joka sen jälkeen seurasi. Armeijassa kaveri oli ekan kerran päässyt maistille ja sitten...

    VastaaPoista
  13. Väkivalta lopettaa vittuilun.

    Silloin kun poikani oli tarhassa, hän valitti että eräs isompi poika kiusaa.

    Opetin pojan lyömään niin että tuottaisi maksimaalista tuskaa kiusaajalle, mutta ei satuttaisi itseään.

    Meni perille.

    VastaaPoista
  14. Oikea kiusaamisen prototyyppihän on ilkeä Monni, joka kiusaa kilttiä Pekka Töpöhäntää kahden pölvästin, Pillin ja Pullan, nauraessa vieressä.

    Todellisuudessa tapaukset eivät ole ihan näin ilmeisiä, mutta usein aika läheltä liippaa.

    Kiusatut koetaan jotenkin "tyhminä", joita on ihan sallittuakin hieman kurmoottaa. Vieressä nauravan joukon mielestä kiusatut ovat jollakin tavalla itse ansainneet kohtalonsa, olemalla vaikka epäsosiaalisia.

    Saman huomaa takuulla jokaisessa yli 10 hengen työyhteisössä. Joku on aina jotenkin hankala, eikä niin mukava kuin me muut.

    VastaaPoista
  15. Koulukiusaaminen (ja työpaikka- myös) muistuttaa tilannetta, jossa esimerkiksi Guantanamon vangit ovat: Epävarmuus tulevaisuudesta. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä joku keksii tehdä ilman että pystyy itse asiaan vaikuttamaan. Kiusaamisella aiheutetaan sen suvaitsevassa ja siihen puuttumattomassa ympäristössä kiusatulle äärimmäinen turvattomuuden ja epävarmuuden tunne. Ja tämä tunne on se, mikä uhrin psyyken nujertaa.

    On onneksi olemassa kouluja, joissa asia ymmärretään ja kiusaamiseen puututaan jo siinä vaiheessa kun asialle on vielä jotain tehtävissä. Tämä vaan vaatii rehtorilta ja opettajilta sellaista viisautta, sydämen sivistystä ja vielä pelisilmääkin, että harvalla on. Tilanne kun pitää pystyä ensin havaitsemaan, tunnustamaan ja sitten vielä pitää keksiä tepsivät lääkkeet. Yleensä kaikki tämä vaatii paljon aikaa, ja jos kiusaaminen on vasta "lievää", on kovin helppo selittää itselleen ja muille ajan olevan hukkaan heitettyä.

    VastaaPoista
  16. Sitä näkyä en pysty unohtamaan: syyttömänä koulurakennuksen tärvelystä rangaistuksen saanut lahjakas oppikoululainen roikkumassa köydestä.
    Paikan läheisyydessä asuneena 11-vuotiaana olimme veljeni ja eräiden muiden nuorten koululaisten kanssa ensimmäisinä todistamassa tapahtunutta. Syyn syyttömän niskaan vierittänyt luokkakaverinsa, joka kuului pelikavereihimme, on nykyään tahollaan rehtorina...

    VastaaPoista
  17. Kiusaaminen kuuluu olennaisena osana ihmisen kokemuksiin antavana tai vastaanottavana osapuolena.
    Taisipa jo Paasikivikin päiväkirjoissaan ihmetellä kuinka "nykyisin" armeijassa esiintyy simputusta, joka on saatava heti kitkettyä pois. Kekkonenkin asiasta mainitsi 20 vuotta myöhemmin.

    Kiinan kulttuurivallankumous antoi hyvän esimerkin alati läsnä olevasta kiusaamisesta ja kuinka helposti siihen keskenkasvuiset manipuloidaan.

    Olen ehdottomasti sitä mieltä että vain turpiinveto rauhoittaa kiusaajan ja tämän pitäisi myös lainsäätäjänkin huomioida.

    Mitä itse tunnen näitä erilaisia kiusaajia, on heillä kaikilla ollut vittumainen isä tai perhe-elämä.

    Miten tuo koulumatkakiusaaminen oikein selvitetään, tai .....

    Upsista, tuo mainittu Paasikivihän itse harrasti työpaikkakiusaamista, jos olen oikein tulkinnut eri muistelmien kertomaa.

    Kiusoittelu taasen näyttäisi olevan vallalla kun on alkuvaiheessa ihastunut ihastuttavaan ämmään, tai sitten poikaporukassa esille tuleva, vastakohtana halaukselle...

    VastaaPoista
  18. "Suomen historian pahin koulu- ja työpaikkakiusaaja oli Urho Kekkonen."

    Eräs iisalmelainen mies kertoi, että Kekkonen heitti häntä kivellä otsaan välitunnilla heidän ollessaan oppilaita Iisalmen poikalyseossa. Arpi oli jäljellä vielä vuosikymmenien jälkeen.

    Koska Kekkonen kävi ensimmäisen luokan oppikoulua Iisalmessa, on silloinen lyseorakennus säilytetty, vaikka melkein kaikki muut puutalot on sieltä hävitetty.

    VastaaPoista
  19. Ad Anna Amnell et alii:

    Kekkosen tuo puoli on selvitetty aika laajasti. Lisäksi hän oli niitä poikia, joka oli käynyt 1918 sodassa (ja herättänyt huomiota ilmoittautumalla teloituskomennuskuntiin), ja antoi sitten sen kuulua ja näkyä abiturienttina.

    Viittaukseni tarkoitti tietenkin lähinnä myllykirjeitä, jotka olivat silloin ja ovat nyt aika uskomattomia.

    VastaaPoista
  20. Ad Jarmom:
    Paasikivi oli "luonnevikainen". Hänen karjumiskohtauksistaan on mm. uusimmassa Parnassossa J. Virolaisen muistiin merkitemää.

    Kiusaaminen on silti mielestäni eri asia. Se on nokkimista ja kalvamista.

    Raivari + karjuminen on usein sillä ohi ja saatan muistaa tilanteita, joissa olen pitänyt itse kohteeksi joutuneena reaktiota oikeutettuna.

    Käsiksi käyminen on sitten eri asia. Joihinkin ihmisiin se ei tee pahaa jälkeä. Joihinkin kohdistettuna se on tuhoisaa.

    Mielestäni mekaanine sääntö, että lyödä ei saa, on hyvä ja hyvä opettaa lapsille pienenä.

    VastaaPoista
  21. Reksi ei yleensä ole räksy. Luulen sen johtuvan pitkähkön uran tai
    nykyisen aseman antamasta perspektiivistä, jossa itseään saa
    toteuttaa ja - johtajaopettajaa ja yliopiston rehtoreita laskematta ks jäljempänä - nauttia kunniasta tarpeeksi ilman tarvetta oppilaiden nöyryytykseen.
    Opettajien saamasta kohtelusta en osaa sanoa, sijaisuuteni vanhassa
    lukiossa jäivät opiskeluaikana minimiin.

    Ala-asteella minua opetti rouva, jonka titteli oli johtajaopettajatar. Kaikki - myös hän itse - ymmärsivat viran tavalliseksi opettajantoimeksi,johon virkavuosien määrän perusteella oli lisätty paljon ylimääräistä työtä ja vähän lisäpalkkaa.
    Yläasteella oli reksinä pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu, loistava opettajana ja koulun käytännön
    junailijana hyvää majuritasoa. Lukion rehtori taas oli entinen
    yliopistoassistentti ja harvinaisen alan lisensiaatti, ja tyyppina muutenkin kuin Manhattanilta itään karkotettu Woody Allen.

    Sotakouluissa johtajat olivat aloilleen asetettuja
    upseereita takana loistava tulevaisuus. Ei tullut
    mieleenkään, että he olisivat sekaantuneet oppilaiden opetukseen,
    keskittyivät briljeeraamaan omaksumillaan hämmästyttävillä
    detaljeilla; montako rautakankea - tai nenäliinaa - menee
    prikaatin varustamiseen.

    Yliopistossa ja Kauppakorkeakoulussa rehtorit olivat ansioituneita tutkijoita ja kuulema aikanaan pidettyjä opettajia, valitettavasti heillä
    ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä virassaan kumpaakaan. Huomaavaisesti heidät
    oli päästetty rehtoriuden turhasta kunniasta, jota aina tarvittaessa
    kantoi kansleri.

    Jotain ylevää rehtorin asemassa on, silloinkin kun kyse oikeastaan olisi johtavasta opettajasta, harvemmin opettavasta johtajasta. Oletteko huomanneet, että Jaana Kaparin usein kiitetyissä Harry Potter -käännöksissä koulun opettajia kutsutaan mukatarkasti "professoreiksi" (engl. professor), mutta mehiläiskullalta kalskahtava Dumbledore on komeasti "rehtori" (engl. headmaster).

    VastaaPoista
  22. Lienee tärkeä huomio tosiaan että kiusattuna tai kiusaajana olemisella ei ole suoraa korrelaatiota myöhempään elämään; menestykseen tai menestymättömyyteen.

    Heikointa sakkia eivät ole kiusaajat vaan sen seuraajat ja sille myöntyväiset, kiusaamisen hyväksyminen kun on tärkeä sosiaalinen selviytymismekanismi.

    On häkellyttävää todeta sen jännittyneisyyden ja itsetarkkailun määrän jolla kiusaamisen seuraajat kollekiivisesti punnitsevat omia reaktioitaan. Poikkeava käyttäytyminen tuolloin voi koitua omaksi turmioksi. Asia on tietenkin laajempi koska tuo pelokas massa on se mikä synnyttää tähän maailmaan fasismia.

    VastaaPoista
  23. Kemppiselle

    Kiusaaminen on silti mielestäni eri asia. Se on nokkimista ja kalvamista.

    Tästä pian päädytään kuinka kiusan vastaanottaja henkilökohtaisesti kokee kiusan. Joku herkkänahkainen muistaa kymmenien vuosien jälkeen jonkin mitään sanomattoman lauseen tuntien edelleenkin lausutusta suurta raivoa.
    Joku toinen vastaanottaa kaikki kiusat huumorilla, eikä ole moksiskaan.
    Jotkut kokevat kiusoittelun tai leikittelyn suurena loukkauksena ja halventamisena. Eli mikä on kiusaamisen aspekti ja syntyperä.

    Lyöminen on lähes aina väärin ja pahasta, myönnän. Itseni oli kerran pienenä pakotetava painimaan ja nyrkillä sohimaan. Ehkä se, että olin siihen valmis ja uskaltava, lopetti kiusaajan kiusat ja teki meistä keskenämme hyvät kaverit.

    Mutta mitä silloin tekee se, joka kotona on vanhemmiltaan opinut pienestä pitäen huutoon, väkivaltaan ja kiusaamiseen? Tunnen joitain lapsia, jotka jatkavat samanlaisella isiensä ja isoisiensä käyttäytymismalleilla.

    VastaaPoista
  24. Minä en tykkää paskaa jos lyödään, mutta huutamista en siedä ollenkaan.

    Olen kerran kerran kävellyt ulos työpaikalta kesken palaverin, kun esimies huusi, enkä palannut koskaan, vaan pistin firman nurin.

    VastaaPoista
  25. Olen sitä mieltä, että kiusaaja ei ole yleensä yksin. Hän tietää tai ainakin vaistoaa, että hänelle tärkeä auktoriteettiasemassa oleva henkilö tai ryhmä hyväksyy sen, että jotain henkilöä, "toista", kiusataan. On tiettyjä ihmisryhmiä, joita saa kiusata. Kiusaaja tekee likaisen työn. Tämä koskee sekä lapsia että aikuisia.

    VastaaPoista
  26. Kun Kemppinen 5. syyskuuta 2008 kirjoitti mm.: "Nyt tiedän lisää aiheesta mutta en uskalla kirjoittaa tähän, ketkä kaikki tunnetuista rintamakomentajista olivat niin juoppoja että se haittasi heidän toimintaansa."
    Ajattelin että silloinhan joutuisi tunnustamaan myös käsittelyn kohteiksi joutuneiden kärsimyksen ja tuntematon uhri nukuttaa paremmin...

    Yhteyden katoaminen ja mustavalkoiseksi kiristyvä tunnelma huokuu päivän kirjoituksista. Mistä tulee se päivänvalo jonka voimasta ymmärtämys voisi kasvaa. Ellei ihmistä kunnioiteta omana itsenään, miten luottamus voi syntyä.

    Kävellä Papulan kallioilla Viipurissa. Runoilijan äidin kuolintodistus kertoo syyksi Espanjantaudin. Äidin nimi on Sinun Äitisi.

    VastaaPoista
  27. Jaahas,
    Täällä on mestarit ja kisällit lyömässä UKK:n aikalaiskannanotot miehekkäässä rahvaanomaisuudessa ja karkeudessa.
    Laatikkoja availlen ollaan könyämässä niinikään kansakunnan kaaapin päälle. Tä?

    JR50

    VastaaPoista
  28. ad RikuK

    Tuosta jutusta olisi hyvä kuulla lisää. Viaton kuoli kun ei kestänyt häpeää teosta, jota ei ollut tehnyt.

    VastaaPoista
  29. Kajaanin Lyseossa elivät kouluaikanani vielä legendoina Känän tempaukset, esim. kipuaminen ränniä myöten katolle.

    Armeijasta sanottiin ennen, että siellä saa pienimmällä mahdollisella koulutuksella suurimman mahdollisen vallan. Turmeleehan sellainen.

    Olisiko koulussa hieman samaa henkeä: aikuiset vastaan lapset. Samoin työpaikoilla: pomot vastaan isommat pomot.

    Saarijärven pojan kommenttia ihan sisäistänyt. Miten JR50 liittyy Kekkoseen?

    VastaaPoista
  30. Sen enempää Kekkosta kuin Neuvostoliittoakaan tuskin arvostelivat niiden olemassa olon päivinä.
    Täytyy ymmärtää.

    VastaaPoista
  31. Ad Petja

    Lyömistä ei pidä hyväksyä missään tapauksessa. Eikä haukku haavaa tee. Jos esim meikäläinen lyö, niin seuraavaksi lyövät kirkonkellot.

    Lyödä voi vain kehässä tai esim. kartsalla, jos joku aikoo ryöstää.

    VastaaPoista
  32. Laatikkoja availlen ollaan könyämässä niinikään kansakunnan kaaapin päälle. Tä?

    Ei. Ei tarvita mitään kaappeja ja päällyksiä.
    Eikä niiden irtaimistokönyäjien tosiaankaan tarvitse toisten päälle talloa. Jos omat rahkeet eivät riitä nousemiseen, ottakoon pyrkyri avukseen vaikka köyden ja kurkihirren.

    VastaaPoista
  33. Jos Kemppinen olisi päättänyt antaa minulle semmoisen tammenlehväseppeleen, olisin välittänyt sen edelleen terävälle amerikkalaiselle naispapille ja tohtorille Jill. L. McNishille.

    Vasta luettuani hänen kirjaansa "Transforming Shame. A Pastoral Response" (The Haworth Pastoral Press 2004), minulla on ollut häpeää koskevia mielipiteitä.

    Kirja on edustava otos Yhdysvalloissa muutaman vuosikymmenen ajan viritellystä raamatuntutkimuksen ja psykologian vuoropuhelusta, joka tunnetaan siellä nimellä "Psychological Biblical Criticism".

    Sovellukset omaan yhteiskuntaamme olivat toki omiani, niiltä osin olisin kyllä ottanut mahdollisen kunniamaininnan mielihyvin vastaan.

    Muuhun keskusteluun viitaten: on kai mielekästä puhua rakentavan ja tuhoavan aggression rajasta. Itse sijoittaisin fyysisen väkivallan pääasiassa jälkimmäiseen kategoriaan, vaikka se ei turpaan vedettyä itseään jollakin kertaa sanottavammin haittaisikaan.

    VastaaPoista
  34. Simputus. Eikös se ole jotain kepeää, leikillistä ja älytöntä, jolla selvitään hetki lähemmäs kotiutusta. Omalta ajaltani muistan vain huomiopallon (pingispallo, jonka maahan osuessa piti huutaa huomio). Sillä tavoin opiskeltiin huomion huutamista, kun esimies tuli tupaan. Älyttömämmistäkin jutuista on huhuja. Minusta oli hauskaa talvella ajella muotoa puuterilumihankeen. Oikein pienellä aukiolla kun joutui harjoittelemaan komppanian siirtoa, ei aina ehtinyt huutaa seis, kun etummaiset olivat jo hangessa. Tuskin kukaan traumatisoitui. En itsekään saanut lumipesua oppilastovereilta, joita hankeen päästelin. Hymy karehti kavereiden naamoilla ja kouluttajan niskassa puna. Eikös oppilas osaa...

    VastaaPoista
  35. Kaikenlainen kiusaaminen on erittäin vaarallista ja tuomittavaa, se traumatisoi. Erityisesti silloin tämä on vaarallista jos kiusaaja tai kiusaajat kuuluvat yhteisöön jossa kiusaamista ei tulisi tapahtua (esim. työyhteisö joka on sanoutunut siitä irti). Suomalainen ongelma on se että olemme olleet liian kauna sellaisten ajattelumallien orjuuttamia joihin kuuluu jonkinlainen "realismi". Eli vaikkapa sosialistinen tai minkä muun suunnan tahansa ajatustapa. Jos on säädetty että jokin on tässä realismissa mahdotonta se myös on ikuisesti mahdotontonta, koska se ei kuulu tähän realismiin.

    Todellista realismia ovat seuraavta ajatukset: valta turmelee (sanoi lordi Acton, jonka poika piipahti diplomaattina täällä itsenäisyyden alussa).

    Ihminen on ihmiselle susi. Johtuu pyrkimyksestä olla jotakin muuta kuin mitä toinen on, kilpailla tämän kanssa. Eli yrittää olla "realisti"- utopisti.

    VastaaPoista
  36. Riitteessä olevasta joesta selviää ehkä puolet jatkamaan taistelua. Jäätävään jorpakkoon mars olisi rauhan aikana kai simputusta. Paitsi kadiksessa, jossa maauimala kutsuu kunnes kyynerpää ei saa jäätä rikki, vai miten se oli. Toivottavasti se perinne elää vielä.

    VastaaPoista
  37. Minä uskon että merkittävä osa tämän päivän ongelmista johtuu ihmisten vieraantumisesta väkivallasta.

    Puhtaasta sattumasta johtuen, tulee tämän ja ensiviikon aikana uusintana minu blogilleni kolmen vuoden takaisia kirjoituksia väkivallasta.

    Suurimmalle osalle ihmisiä väkivallattomuus on luonnoton olotila, josta he luopuvat, kun voivat.
    Kun he ovat vieraantuneet omasta luonnostaan, tulee väkivallasta silloin rajoittamatonta.
    Näin ajatus siitä, että fyysinen väkivalta olisi aina kielletty, johtaa itse asiassa väkivallan raa'istumiseen.

    Eräs keskeisiä teemoja mistä olen koko julkisen kirjoittajan urani ajan, yhdentoistavuoden ajan kirjoittanut, on hyväksyminen ja ymmärtäminen.

    Väkivaltaa ei voida hallita kieltämällä sitä, vaan ainoastaan hyväksymällä se.

    Kun ihminen on hyväksynyt väkivallan, hän kykenee hallitsemaan sitä.

    Osa ihmisistä, suuri osa, saatan jopa kuvitella että peräti 2-3% kynee oikeasti mieltämään väkivallattomuuden ajatuksen.

    Suurimmalle osalle ihmisiä väkivallattomuus on keinotekoista, pakotettua, ja pieni osa ihmisistä, kenties vain 20-30%, pidättäytyy väkivallasta vain väkivallan uhan vuoksi.

    Jos ihmisiltä viedään väkivalta, todellisuudessa heiltä viedään keinot käsitellä itseään, omaa inhimillisyyttään, johon kuuluu myös väkivaltaisuus ja näin heidät jätteille heitetään oman inhimillisen petomaisuutensa kanssa. Lopputulos on se, että kun heiltä puuttuu keinot opetella ja käsitellä omaa ihmisyyttään, he raaputettuna paljastavat sen, pedon,jota sanotaan ihmiseksi.

    Kun se peto pannaan seinää vasten, se tulee ulos, ja siinä missä ihminen tietää, koska pitää lopettaa, missä menee se raja, ei peto tunne mittaansa, eikä se peto tapa syödäkseen, vaikka sillä on loputon nälkä.

    VastaaPoista
  38. Ja vielä.

    Traumatisoituminen on inhimillistä. Miksi ihmistä pitäisi varjella siltä?

    VastaaPoista
  39. Petja on selvästi Kärpästen Herran Jack.

    Vaiko Ralph?

    Kenpä tietäis sen.

    VastaaPoista
  40. Aijai

    Ihan sattuu tuo Petjan kirjoitus. Lyöminen on impulssikontrolli-häiriö.

    Kun olin hyvin pieni ja järvi oli sininen, minut ja koulukaverini hakattiin ihan ilman mitään syytä. Olivat odottamassa pienempiään.

    Tapasin isomman niistä 40 vuoden jälkeen. Kasvot uurtuneet kuten omani. Hyväntahtoisesti tervehdimme.

    VastaaPoista
  41. Petjan kirjoitus oli hyvä! Juuri noin. Ihmisten tensiot ovat tila, mihin on pakko saada tutustua. Kun on vähän hiekkalaatikossa pöllytellyt ja huutanut kiukkunsa, niin tietää, että on vähän kiukutellut ja mopokin karannut. Se tuli tutuksi. Hyvän pedagogin kuuluisi sitten selittää, ettei sitä kannata liian usein harrastaa koska maine menee; mutta hyvä kun tuli zekattua. Zezkkaaa
    ( http://www.youtube.com/watch?v=b6X53ODLyl0 )
    Jos ei tutustu voi olla ettei osaa olla isojen poikien kanssa sitten kunnon hommissa. Muuten joutuu runoilijaksi!

    :) Niin huonosti ei ole vielä.
    Isänmaan toivo -

    ps. Kun haastattelin poliiseja pro graduuni sanoivat hyvin, että heillä on jännitys ns. työn puolesta eikä tarvitse harrastaa laskuvarjolla hyppäämistä jne jotta tensiot saisivat vasuksensa. Lälly maailma on nimenomaan vaara turvallisuudelle, jo sen takia, että PÄÄ MENEE EPÄKUNTOON.

    Tulee liian paljon steinerpedagogeja (ja samalla olen sitä mieltä, että steinerin kautta pedagogi oppii miten ihminen oppii ylipäänsä, mutta niin kauan kun on hiukkasen vaarallisia ihmisiä ympärillämme on pakko tajuta myös, ettei voi kuvitella maailmlaa ilman terävää älyä.

    Joten..mitä opimme tästä? Runoilemaan kuulkaas.

    VastaaPoista
  42. On Petjan jutussa sen verran ideaa, että esim. kamppailulajeja on syytä harrastaa ainakin nuorena. Siinä saa väkivaltaisuutensa purettua kontrolloiduissa olosuhteissa. Ei tarvitse enää kadulla näyttää kenellekkään, että täältä pesee.

    VastaaPoista
  43. Todella onnistunut koulukiusaaminen johtaa siihen että kiusattu alistuu, halveksuu itseään ja näkee pahantahtoisuutta sielläkin missä sitä ei ole. Hän "oppii paikkansa", eristäytyy muista ja kiusaa itse itseään. Heikko itsetunto pilaa elämän.

    Luulenpa että tietynlaisella aggresiivisella narsistilla kiusatuksi tuleminen ja muista eristäytyminen voi johtaa Pekka-Ericeihin.

    VastaaPoista
  44. Tekisi mieleni vastata, mutta kun en anonyymeille vastaa....

    VastaaPoista
  45. ton viimeisen vois kyllä hyväksyä (todella onnistunut koulukiusaaminen...)

    Koko keskustelu on hiukan rasittavaa. Tekis mieli unohtaa kaikki kiusat ja keskittyä ihmisten hyviin puoliin. Ei tarvitse olla samaa mieltä, kaikki saavat mokailla ja silti pidetään, toisen ei tarvitse täyttää kaikilta osin minun ideaaliani saadakseen kiitosta. Eikä meidän tarvitse jatkuvasti analysoida toinen toistamme.

    Iltalehden (muodostaa yhteistä todellisuuttamme) mukaan kaikki puhuvat toisista selän takana pahaa. En yhdy tuohon käsitykseen.
    Pahan puhuja kertoo olevansa tyytymätön. On kuulijan asia arvioida pitääkö juttu paikkansa. Tuomioistuimissa on tuo audiatur et altera pars...

    VastaaPoista
  46. Ad jarmom

    Siinä se on.
    Sinä olet tappaja.
    Minä olen murhaaja.

    Kun minä lyö, seuraavaksi ei lyö kirkonkellot, mutta toinen saattaa toivoa niitten soivan.
    Kun minä lyön, minä lyön sen verran, kuin on tarpeen.
    Kun minä lyön, lyön harkiten, arvioiden, miettien, etsien sen kohdan, mihin iskeä ja minkä vaikutuksen haluan tehdä. Haluanko lyödä "venäläisen varoituslaukauksen", onko tarpeen vain neutraloida kohde, pitääkö lyönnin tehdä vaikutus muihin, haluanko lopettaa tilanteen nopeasti, herättää pelkoa, kauhua, toivottomuutta, kuinka paljon toisen pitää tuntea kipua ja pitää arvioida se, mikä sen kivun tarkoitus ja vaikutus on.

    Jos minä haluan kirkonkellojen lyövän, en minä lyö, vaan otan vaikka leuasta kiinni, nostan ja nitkautan, niin kuin kotona on opetettu.

    Minä en ole koskaan jättänyt lyömättä takaisin, kun minua on lyöty, mutta en ole koskaan lyönyt ketään suutuspäin.

    VastaaPoista
  47. Toipila ja kumppanit:
    Kamppailulajeista yms turistiin parisen vuotta sitten (?) parin Kemppis-postauksen yhteydessä laajemminkin. Jari Sinkkonen on tutkinut paljon juuri tätä "poikain tarvetta painia". Uusimmassa Tiede-lehdessä oli samasta asiasta hiukan eri kulmasta eli "parasta lapsille" on antaa heidän reuhata & peuhata nimenomaan ulkona, jos niin tahtovat. Se on muuten kumma, miten nopeasti tuollainen "vedän sua lättyyn jos et pidä turpaas kiinni" -uhoaminen laantuu, kun on ottanut matolla tai kehässä matsia vertaistensa kanssa. Suurimmalla osalla kamppailulajeja harrastaneista ei ole tarvetta uhota ja ojentaa (tässäkin tosin mentäneen normaalijakauman ehdoilla). Nyrkkeilyssä on jännä piirre: Aivan älytöntä hommaa (aivoille, tästä on riittävästi evidenssiä) hakata toista ihmistä päähän, mutta ehkä juuri tästä syystä nuoretkin nyrkkeilijät ovat jotenkin varttuneita ja rauhallisen oloisia.

    VastaaPoista
  48. Tässä on mutka vedetty suoraksi by PA:
    "Kun ihminen on hyväksynyt väkivallan, hän kykenee hallitsemaan sitä."

    Periaatteessa, mutta ei välttämättä käytännössä. Ongelma näet ovat mm. alle sekunnissa, sekunnin murto-osissa tapahtuvat refleksiiviset reaktiot (joiden jälki saattaa olla hyvin rumaa).
    Se on fyysisessä, ja tulee jostain kaukaa, olen päätellyt.

    VastaaPoista
  49. ad huono itsetunto

    I am a nobody,
    nobody is perfect,
    therefore I am perfect.

    VastaaPoista
  50. No ohhoh: "en ole koskaan lyönyt ketään suutuspäin" Taidatkin olla nyrkkeilijä, joka osaa hillitä itsensä kehän ulkopuolella.

    VastaaPoista
  51. Ison koulun arjesta ja koulukiusaamisestakin on kirjoittanut Aino Kontula teoksessaan "Rexi on homo ja opet hullui". Paikoin aika kiinnostava kirja Suomen suurimpiin kuuluvasta peruskoulun yläasteesta. Monet opettajat pahoittivat siitä mielensä, vaikka kirjailija väittää kirjoittaneensa kuvitteellisesta yläasteesta. Kovaa menoa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  52. Tästä kirjoituksesta tuli yllättäen ajankohtainen. Omia mielipiteitään on hyvä aina välillä pöyhiä.

    VastaaPoista