Hämärä kamera

Think twice, thrice or frice before "moving over" to a digital SLR-camera. It will rob you at least two of the nice things of digitals - fast and fairly accurate shooting and using the LCD-screen for taking photos.

Everybody is not so savvy: so forgive me pointing out that using a fine SLR-camera house, which allows changing lenses you most probably can use the LCD screen only for checking, what you did not get.

For photos you are supposed to peep in the finder in the traditional way.

There are alternatives. Olympus has a "live view" -system to circumvent this.

Myself, a Leica-man fallen out of grace, I am very happy with my Panasonic (or Lumix) with its one excellent lens and LCD-screen that seems to be directly copied fro middle-range Canons. And I am not at all interested in the Panasonic SLR. The reasons are above.

Olen välillä sitä mieltä, että digitaalikuvaaminen tuottaa suuren määrän roskaa, joka onneksi ei ole ympäristöhaitta. En yleensä tulosta kuvia.

Kun sitten taas toisina iltoina katselen kuviani ja etenkin vanhoja, skannaamiani kuvia, olen kuitenkin toista mieltä.

Ehkä pitäisi käyttää enemmän kännykän kameraa? Hyvät työnantajani HIIT pitää uutta Communicatoria arvoni mukaisena. Olen nyt käyttänyt sellaista puolitoista päivää ja onnistunut konffaamaan sähköpostit ja muut. Kamera vaikuttaa lupaavalta, ja puhelin on yleensä mukana, jos näkisi vaikka suojatiellä itkevän liikennepoliisin.

Olen kohta miettinyt valmiiksi kesän syvän harrasteen, esihistorian ydinkysymyksen, eli miten ihmeessä porukat oppivat sekä käsittämään että tekemää viivapiirroksia. Tuo esittävyyden oivaltaminen on niin valtava harppaus, että taidan vakuuttua prof. Lewis-Williamsin mielipiteestä: Dennet ja Dawkins ovat hitusen yksikertaisia, sillä tietoisuuksia on monta. Siksi tietoisuude selittäminen on väärin otsikoitu tehtävä.

Viivapiirros on jokseenkin varmasti osa samaa neuropsykologian odottamatonta käännettä, joka tuotti aidosti modernin kielen.

Tästä kirjoitan - en tänään enkä tähän.

Totean vain että litteä kuva kolmiulotteisesta kohtesta on ihmisenä olemisen ydintä samalla tavalla kuin näiden sinänsä täysin mielivaltaisten harakanvarpaide hahmottuminen ns. kieleksi, jolla yhdistän omani ja teidän muistot, odotukset ja kauheimmat pelot.

Kuva on, tietysti, isäni ottama ja esittää hänen nimikkokonettaan, joka meni aikoinaan mäkeen. Kuva on tuossa siksi, että tietääkseni yhtään Fokkeria CX ei ole enää olemassa. Viimeinen putosi Vaasan lähelle, kun sitä oltiin lentämässä museoon. Muistan tapauksen. Kaksi lentäjää kuoli. Toisen FK:n jäännökset ovat pitkin Aakenustunturia, mutta en kerro missä. Siinä meni ritari Paavo Kahla ja pilotti Lapin sodan loppuvaiheessa.

Kahla sai ristinsä hypättyään ohjaimiin kuolleen pilotin syliin takatoosasta ja lennettyään koneen vainajineen kentälle. Tähtärin paikka on kuvan hakaristin kohdalla. Hypätessä Kahlalla oli lauennut mutta suppuun jäänyt, vakaajaan takertunut laskuvarjo perässään.

Herra Fokker puolestaan oli isänmaallinen hollantilainen, joka tuotti Saksalle jo Punaisen Paronin kuuluisan kolmitason kymmenluvulla, ja samoin mm. Talvisodan Fokker-hävittäjät. Tämä vähän tunnettu FK oli monien hyvien ominaisuuksien summa, kunnes tuli vanhaksi ja kuoli.

Kuten me kaikki.