Sivun näyttöjä yhteensä

27. maaliskuuta 2006

Edalji No Copyright

Tämä mies, George Edalji, tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen siksi että hänellä oli mulkosilmät ja ikävä ihonväri. Hän oli parsi, Intiasta. Hän oli juristi. Hänen syykseen luettiin törkeä eläinrääkkäys eli hevosten viiltely laitumella.

Edalji sai apua hyvin odottamattomalta suunnalta - asian selvitti Sir Arthur Conan Doyle, joka sai tuohon aikaan, 1900-luvun jo alettu, varmaan sata sellaista kirjettä päivässä. Hän kiinnostui ja ryhtyi mielikuvitushenkiö Sherlock Holmesin toimiin. Muuan käsialan tunnistus osoittautui virheelliseksi ja asiantuntija huijariksi. Etenkin Doyle osoitti, että vankilaan heitetty juristi oli niin likinäköinen, että hänen olisi ollut myös teknisesti mahdoton toteuttaa tuota rikosta.

Kun viranomaisiin ei silloinkaan saatu liikettä, Doyle julkisti havaintonsa sanomalehdessä maininnoin "No Copyright", jolloin Internet-ilmiö toteutui - juttu julkaistiin sadoissa lehdissä muutamien päivien kuluessa, viaton mies pääsi vapaaksi ja viranomaiset saivat runsaasti sellaista huomiota, jota he eivät olisi toimineet.

Mainio Julian Barnes ("Flaubertin Papukaija ", "10½ lukua maailmanhistoria") tosin luullakseni erehtyy. Kun hän kertoo uusimmassa romaanissaan "Arthur & George", että jutun seurauksena oli muutoksenhakujärjestelmän luominen rikosasioihin, niin tähä asiaan en ole löytänyt vahvistusta. Normaali muutoksenhakujärjestelmä oli käytettävissä jo 187o-luvulla, mutta ehkäpä tuomion purkaminen rikosasiassa oli ongelmatonta. En tiedä. Kysyn loppuviikolla jätkiltä, kun tapaamme Lontoossa. Yksi heistä on Most Honourable Lord Justice of Appeals niin että saattaa tietää.

Edaljin juttu oli siis melkein sata vuotta viime vuosikymmenellä tapahtuneeseen Birminghamin juttuun asti Englannin kuuluisimpia oikeusmurhia. Siitä on artikkelintynkä Wikipediassa. Suomen tunnetuimmaksi oikeusmurhaksi olen itse aikoinani nimennyt punaupseeri T. Antikaisen murhatuomion korkeimmassa oikeudessa 1930-luvulla. Tuomio tuli heimosotien aikaisesta teoksesta, vaikka esimerkiksi mitään ruumista ei koskaan löydetty ja todisteina esitetyt luut osoitettiin eläimen luiksi. - Antikainen palautettiin Talvisodan rauhansopimuksen johdosta Neuvostoliittoon, jossa hänen kohtalonsa ei ollut hyvä.

Kiinnitän arv. yleisön huomion Edaljin tapaukseen ja Conan Doyleen, koska olen lievästi kiihtynyt Stanfordin kirjallisuudentutkimuksen professori Franco Morettin eräistä teoksista. "Graphs, maps, trees. Abstract Models for a literary Tehory" on ensimmäinen tietämäni humanistin yritys käyttää mallintamista, joka on tekniikan puolella perusmetodeja.

Morettin kiihdyttävin ajatus on kvantitatiivinen kirjallisuudentutkimus - miksi tutkia vain hyviä kirjoja? Olen itse nykyisin jatkuvasti selailemassa verkosta Helsingin yliopiston kirjaston Fennicaa eli Helka-tietokantaa. Moretti on vertaillut eri romaanityyppien julkaistujen nimikkeiden määriä muutamissa maissa, ei kuitenkaan Suomessa.

Sherlock Holmesia Moretti näyttäisi suosivan erikoisesti. Hän kysyy itseltään, miten juuri Doyle tuli valtavan kuuluisaksi ja suunnattoman rikkaaksi, vaikka samassa lehdessä, johon hän kirjoitti, ilmestyi 20 muuta samanlaista jatkokertomusta, ja kilpailevissa lehdissä aivan loputtomasti.

Eräs hypoteesi on epäsuora kerronta ja etenkin "johtolankojen" sijoittaminen tekstin sekaan. Doyle teki sen ainakin neljässä tarinassa. Hän siis keksi kliseen, jonka Agatha Christie ja Dorothy Sayers veivät aivan liian pitkälle muuttamalla salapoliisikertomuksen ristisanatehtäväksi.

Edaljin jutussa Sir Arthur Conan Doyle joka tapauksessa kävi voittoisaan taisteluun pahan voimia eli poliisia ja tuomioistuimia vastaan.

Asia ei lakkaa minua hämmentämästä, koska olen lueskellut Doylen spritismiä koskevia kirjoituksia, joita hän itse piti tärkeimpinä teoksinaan - henkien manaamista ja muuta sellaista.

Outo maa tuo Iso Britannia. Olisi syytä pysytellä etäällä. Koskaan ei voi olla varma, mitä käytännöllisen tai teoreettisen järjen nimissä toimivat ihmiset todella puuhaavat. Sir Isaac Newtonin hyvin laajoista alkemian tutkimuksista mainitaan vielä nykyisinkin vaivautuneesti, jos lainkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti